HPAU
All the dear children - Printable Version

+- HPAU (https://hiddenkiss.net/hphr)
+-- Forum: PELIT (https://hiddenkiss.net/hphr/forumdisplay.php?fid=3)
+--- Forum: LOMAKOHTEET (https://hiddenkiss.net/hphr/forumdisplay.php?fid=8)
+---- Forum: Lomakohteet (https://hiddenkiss.net/hphr/forumdisplay.php?fid=62)
+---- Thread: All the dear children (/showthread.php?tid=74)

Pages: 1 2 3 4 5 6 7


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Dena myötäili Jacobin sanoja miehestä. "Niin, sitä minä tarkoitin, Sally tarvitsee paljon huomiota ja aikaa, joten mies ei mahdu toistaiseksi meille. Ehkä sitten kun Sally on vähän isompk ja elämä on raiteillaan, niin sitten ja siinä tapauksessa, jos sopiva sattuu kohdalle", Cullodena sanoi Freyalle hymyillen.
Dena piteli pikkuistaan sylissä ja silitteli tuon sormia, kuunnellen Freyan ja vanhempien keskustelua hymyillen.
Dena ei sanonut mitään, hörppi loput teet kupistaan ja siemaisi ne väärään kurkkuun Freyan ottaessa Dunmoren puheeksi. Cullodena alkoi yskiä ja selvittyään siitä, oli Hunter jo poistunut.
"Kuule, Freya. Vaikka pojille tuli välirikko, niin ei se tarkoita sitä, ettemmekö me voisi pitää yhteyttä. Me voimme vaikka joskus käydä yhdessä puistossa ja voit olla isosiskona silloin Sallylle", Dena sanoi, hymyillen hieman ja lisäsi: "Vai onko se sinusta kovinkin mahdoton ajatus? Tietenkin siitä pitää vanhempienkin kanssa sopia erikseen, mutta minua itseäni ei häiritse tai haittaa lainkaan se ajatus, että Sally oppisi tuntemaan sinut. Se olisi jopa hienoa jos Sallylla olisi sinun kaltaisesi ystävä." Nuorehkon naisen ilme oli kysyvä, kun hän katsoi Freyaa.

Kun se asia oli puhuttu, nosti Dena katseen aikuisiin. "Kun siihen asiaan päästiin nyt. Niin lienee paras selvittää se ainakin meidän kesken", Dena aloitti hieman vaikeasti. "Se minkä käsityksen minä sain kuviosta, oli vähän sekava. Dumo kertoi siitä, että tuli tänne kertomaan tapahtumat ja sitten vasta kertoi ne Hunterille", Dena katsoi paikallaolijoita vuoron perään silmiin, ennen kuin jatkoi: "Minusta se oli epäreilua Hunteria kohtaan, mutta Dumo sanoi tajuavansa sen itsekin." Denasta poikien välirikko oli harmillista, mutta Dumon käytökseen, tuli syy osittain vanhoista asioista. "Minä en ole mikään puolustamaan Dunmorea, mutta vaikka hänen kehityksensä on edennyt hurjasti, hän ei pysty sekavassa tilanteessa ajattelemaan asioita loogisesti, vaan hän ikään kuin lukkiutuu ja ajatukset sotkeentuvat päässä. Hän tiedosti sen, että Hunterin tekoset täytyi saada holhoojan tietoon ja siinä tilanteessa, kun hän on lukossa, ei se ajatus muutu, ennen kuin hän on saanut sen ratkaistua. Kun Jacob puhui Dumolle reiluudesta, hoksasi hän vasta siinä tilanteessa, että Hunterin kannalta kieliminen varoittamatta, oli epäreilua", Dena selitti pikkuveljensä ajatusmaailman kulusta. "Dunmore kunnioittaa Hunterin käskyä, pysyä poissa täältä ja Nat jäi hänen luokseen, koska Dumo on hyvin järkyttynyt välirikosta. En ole vuosiin nähnyt hänen itkevän, mutta nyt hän itki", Denan ääni oli hieman apea. "Halusin sen vain sanoa, Dumo on todella pahoillaan, kun oli epäreilu Hunterille ja minäkin olen", Dena sanoi.

Naisen katse pysähtyi vähäksi aikaa teepöytään, hän oli lähtiessään kuullut Dumon puhuvan asuntolaan muuttamisesta. "Godrickin notkossa on eräs jästeiltä piilossa oleva pienkerrostalo. Se ei ole kovin tunnettu, mutta siellä on Dumon kaltaisia taikavoimaisia nuoria, jotka eivät jostain syystä kykene täysin itsenäiseen elämään", Dena sanoi, katse edelleen pöytäliinassa. "Dumo on ollut siellä parina viikonloppuna, nyt joulun jälkeen", asia oli Denalle vähän vaikea, mutta Dumolle vaikeampi. "Siellä on päivisin neljä ohjaajaa ja öisin kaksi. Nuorilla on omat asunnot siellä, joissa he voivat laittaa ruokaa ja yhteisissä tiloissa he kokkaavat joka toinen päivä ja heillä on siellä kaikenlaista virikkeellistä toimintaa, monet nuorista käyvät päivä töissä", Dena jatkoi, hänelle oli vaikea sanoa, että Dumo oli tehnyt päätöksen muuttaa asuntolaan, päätös oli syntynyt poikien välirikon jälkeen. Dena vasta nyt sisäisti sen asian ja kyynel tuli hänen silmäkulmaansa.


RE: All the dear children - Jacob King - 20-03-2016

"Tottakai," Jacob ja Carrie totesivat yhteen ääneen. Sanomattakin oli selvää että asioista pitäisi aina sopia erikseen mutta yleisesti ottaen ei siinä tietenkään ollut mitään vikaa. Freyan olemus muuttui takaisin hilpeäksi, nyt hänellä oli vara-pikkusisko kuten Hunterilla vara-pikkuveli!

Tyttö kuitenkin vakavoitui uudestaan kun Dena jatkoi Dumosta. Ei hän aivan ymmärtänyt kaikkea, mutta sen sentään että kehitysongelmat joista hän yleisellä tasolla oli tietoinen, kai vaikuttivat asiaan suuresti, ainakin Denan mielestä. Nyt hän ei ollut enää lainkaan niin varma halusiko sittenkään olla ihan täysin kokonaan puhumatta Dumon kanssa, mutta toisaalta hän oli jo ehtinyt luvata Hunterille.
"Freya, menisitkö veljesi seuraksi? Hän varmaan kaipaisi seuraa kun lähti niin yllättäen," Carrie kehotti tytärtään. Keskustelu oli nyt kääntynyt sellaisiin asioihin joista ei pitäisi keskustella tällaisessa ryhmässä vaan aikuisten kesken tai aikuinen vain lapselle. Vaikkei Freya yleensä epäröinytkään kysyä jos jokin askarrutti, olisi silti suotavaa että asioita käsiteltäisiin ikään nähden asianmukaisesti ja tilanteessa jossa lapsi kokee helpoksi kysyä ja ilmaista ajatuksiaan.
"Joo, minun pitää sitä paitsi kysyä häneltä jotain," Freya toteesi, kiitti teestä ja häipyi yläkertaan.
Samassa Denan kertomus siirtyi hieman yllättävään aiheeseen.
"Todellako? Onko hänellä arjenhallinnassa niin paljon vaikeuksia ettei hän pärjäisi tuella jota te perheenä kykenette antamaan?" Jacob tiedusteli hämmentyneenä, mutta tyynesti ja ystävälliseen sävyyn sillä eihän asia lopultakaan mikään maailmanloppu ollut vaan päinvastoin - jos tosiaan tarpeellista - vain hyvä juttu. Ja vaikka sijainti olikin tosi kaukana, se ei aikuisten taikavoimaisten yhteydenpitoa hidastaisi. Ilmiintyä kun aina voisi silloin kun paikka oli taikavoimaisille omistettu ja hän tiesi että ainakin Dena oli tuon taidon opetellut.


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Dena hymyili Freyalle, kun tyttö, kiitettyään teestä, lähti isoveljensä luo. Aihe, johon siirryttiin, ei ollut Denalle helppo. "Niin, vaikka taiat helpottavat monia arjen asioita, Dumolla on ongelmia arjen asioissa. Ongelmat voivat lieventyä ajan kanssa ja hän voi ehkä jossain vaiheessa itsenäistyä täysin, mutta toistaiseksi hän tarvitsee siihen enemmän tukea. Joskushan hänen täytyy aloittaa se oma elämänsä, nyt kun hänellä on on ollut Ollivandersin oppipoikana koulun loppumisesta lähtien, on aika ottaa uusi askel. Se päätös", Dena sanoi ja kesken lauseen piti tauon: "Tuli silti liian nopeasti, vaikka tiesin sen tulevan pian." Dena katsoi Jacobia ja Carrieta, jatkaessaan puhumista: "Asuntolaan päädyttiin siksi, että Sally ottaa minun aikani melkein kokonaan, eikä minun ole sen takia kovin helppo olla Dumon arjessa täyspäiväisesti." Ja asiahan oli totta, ei vauvan yksinhuoltajalle, ollut helppoa huolehtia jälkeenjääneestä aikuisesta, ilman että siitä aiheutisi stressiä enemmän.
Dena pohti asiaa ja tiesi sen olevan paras vaihtoehto. "Dunmore täyttää kuitenkin pian 21 ja vaikka olen koittanut opettaa hänelle, Nat-sedän kanssa perusasioita, hän enemmän vain säheltää. Eräs Dunmorea hoitanut lapsipsykiatri suositteli asuntolaa", Dena kertoi.


RE: All the dear children - Jacob King - 20-03-2016

”Niin, no siinä tapauksessa kuulostaa ehkä parhaimmalta ratkaisulta,” Jacob totesi lusikkaa teekupissaan kilistellen, mietteissään.
”Totta. Tuollainen kuulostaa vakaalta ja hyvältä ensiaskeleelta itsenäistymiseen,” Carrie kommentoi. ”Mutta entä Dumon ystävät ja heidän tukensa? Onko Dumosta silti turvallisempaa ja mielekkäämpää lähteä uusien ihmisten joukkoon kauas kotikaupungista?” hän tiedusteli neutraaliin mutta aidosti kiinnostuneeseen sävyyn. Sillä ei hän toki yrittänyt tai tahtonut kenenkään päätöksiin vaikuttaa tai sanoa oliko tämä ajatus oikein tai väärin, oli vain aina ajatellut että ihmiselle olisi kaikkein mielekkäintä yrittää parantua tai kehittyä perheen ja ystävien parissa niin pitkälle kuin mahdollista, minkäänlaisten laitosten tai niiden tapaisten sijaan. Hän ei tuntenut Aikeneita yhtä hyvin kuin Jacob, mutta tiesi pääpiirteittäin Denan historiaa, tämän isoveljestä sekä Dunmoren lapsuusvuosista ja kasvusta saman verran mitä Jacobkin. Mikä oli melko paljon, luonnollisestikin koska tämä alkoi aikoinaan kaveerata heidän, vieläpä hyvin pienen, poikansa kanssa.


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Dena nyökkäsi Jacobin sanoille ja vaihtoi Sallyn asentoa sylissään, kuunnellen myös Carrien kommenttia. Cullodena keinutti lempeästi tytärtään ja katsoi kysyjää silmiin. "Itse asiassa, eräs Dunmoren ystävä asuu melko lähellä sitä asuntolaa, ei hän paljoa ole ystäviä saanut, mutta ne ystävät, jotka yhdellä kädellä voi laskea, ovat kannustaneet uuteen askeleeseen ja luvanneet pysyä tukiverkkona ja pitää usein yhteyttä", Dena sanoi hymyillen. "Pari heistä oli silloin meidän kanssa siellä tutustumassakin, kun kävimme siellä", Dena jatkoi ja lisäsi: "Dunmore niinä kahtena viikonloppuna tutustui siellä oleviin nuoriin asukkaisiin ja henkilökuntaankin." "Siihen liittyen, onko teidän mielestä viisaampaa, että minä hoidan Dunmoren raha-asiat vai hankinko edunvalvojan?" hän kysyi, sillä asia oli vähän epävarma. "Onko taikayhteiskunnassa edunvalvojia paljonkin? Jos voisitte auttaa selvittämään sen?" Dena katsoi noita silmiin, huokaisten syvään: "Nat-setä on kovin haluton puhumaan edunvalvonta asiasta, vaikka olen koittanut monta kertaa ottaa selville."

Cullodenasta tuntui, kun Nat-setä olisi jotenkin haluton luopumaan Dunmoresta, hän taisi pelätä, että poika ei pärjää, vaikka oli jo täysi-ikäinen ja omasi työpaikan. "Mutta Dunmorella on jo työpaikka, eihän hän voi koko loppuikäänsä asua minun kanssani. Kyllähän hänen on opittava elämään ilman minua", Denan ääni oli levoton, olisi ihme jos tarkkasilmäisenä ja fiksuna tunnettu Jacob, ei tajuaisi, että Denan oli vaikeaa päästä irti pikkuveljestään. Denan katse oli levoton ja hänen levottomuutensa sai Sallyn itkemään, ensimmäistä kertaa koko kyläily aikana. Äiti koetti rauhoitella lastaan, mikä oli vähän hankalaa kun hän itse oli tunnekuohuissa.


RE: All the dear children - Jacob King - 20-03-2016

Dumo oli todella onnekas poika, Carrie pohti, nähden siihen millainen painajainen tämän lapsuuden ensimmäinen puolisko oli ollut. Nyt tällä oli omistautunut ja rakastava perhe, hyviä ystäviä ja saanut mahdollisuuden ammattilaisen hoitoon vaikka ongelmien taustat olivat taikuudessa jonka yhteiskunta oli yleisellä tasolla kaukana jästeistä psykiatrian ja psykologian saralla ja jästienkin puolella sillä alalla oli paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa, varsinkin lapsille.
Jacob hymähti mietteliäänä, Denaan katsoen.
”Meillä ei ole ollut mitään tarvetta kiinnittää edes huomiota tuohon asianlaitaan, joten emme tiedä,” hän sanoi lopulta, ”mutta minä henkilökohtaisesti en usko että sillä puolella olisi edunvalvojia ainakaan raha-asioille kovin montaa, jos yhtäkään. Se kun ei ole suosittu ammatti ja meitä taikavoimaisia on hyvin vähän. Ja lisäksi, koska velhovaluutta ja talous on täysin maahisten hallinnassa. Kuten ehkä tiedätkin, heidän näkemyksessään esineen valmistaja on sen omistaja ikuisesti vaikka se olisikin jonkun toisen hallussa välillä. Ja epäluottamuksessaan noitiin ja velhoihin, ne tuskin suostuisivat mihinkään erityisjärjestelyihin rahojen käsittelyssä,” hän pohti, naputtaen pehmeästi teekuppiaan sormenpäillään, katse siirtyneenä hieman Denan ohi pienessä lasiseinäpätkässä joka ei oltu peitetty verholla.
”Jos päädytte edunvalvojaan, uskoisin siis olevan paljon helpompaa ja todennäköisemmin onnistua palkata jästi...Varmaan hän käyttääkin useammin jästirahaa kuin velhorahaa ja punnathan voi tarpeen tullen aivan helposti käydä itse vaihtamassa Irvetassa. Ja jos jotain tarkempia selityksiä tarpeen syyn taustoista pyydetään niin hämäysloitsuja kehiin vain. Niitähän on joka tapauksessa jouduttu käyttämään jonkin verran jästien viranomaisiin tai papereihin silloin kun Dumo löytyi. Toisaalta taas...”
Mies piti pienen tauon, järjestelläkseen ajatuksiaan.
”Viralliset edunvalvojat tietysti maksavat koska tarvitsevat palkkion, en tiedä mutta ehkä paljonkin. Ja muutenkin ajatus joutumisesta selvittämään jok'ikinen rahantarve ulkopuoliselle joka saattaisi kieltää rahat silloin kun ei kannattaisi, tuntuisi minusta turhalta jos perheenjäseniäkin on tukiverkostossa. Jokainen toki sen mukaan mikä tuntuu parhaimmalta, mutta suosittelisin yrittämään ensin perheenjäsen edunvalvojana ja siirtymään ulkopuoliseen vain jos järjestely alkaa jotenkin negatiivisesti vaikuttaa perhesuhteisiin.”
Hän siirsi katseensa takaisin ystäväänsä, lisätessään vielä merkittäväksi uskomansa seikan.
”Siinä olisi sekin plussapuoli, että et joutuisi heti päästämään hänestä irti aivan täysin. Sinulla olisi vielä jokin hänen hyvinvointiinsa liittyvä käytännön tehtävä, eikä se ehkä vaatisi ylimääräistä aikaakaan ainakaan kauheasti koska paljon voi hoitaa omien raha-asioidensa kanssa samassa...Mitä mieltä Dumo itse on?”
Tämän päätöshän se kai loppujen lopuksi olisi, aikuinen kun oli. Hän oli oikeastaan hieman yllättynyt että Dumon ja Hunterin kaveruus oli säilynyt kaikki nämä vuodet. Ei niinkään Dumon tunteidenkäsittelyongelmien vuoksi vaan vaikka Dumo olikin muutaman vuoden jäljessä henkisessä kehityksessä, tai oli ainakin joskus ollut, oli tämä silti jo ensi kertaa tavatessa ollut todella monia vuosia Hunteria vanhempi myös siinä suhteessa ja Hunter olikin viettänyt paljon enemmän aikaa ikäistensä kanssa niin velhojen kuin jästienkin piireissä.


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Dena kuunteli Kingien mielipiteitä Dumon asiaan ja oli helpottunut oljenkorresta, jonka avulla voisi pitää veljestään vielä kiinni. Helpotus näkyi, jopa hänen kasvoillaan.
Kun hän oli saanut realisoitua ajatuksiaan, Jacobin ja Carrien kanssa, hänen mielensä keveni ja hän oli taas pirteämpi. "Kiitos kun sain puhua", hän sanoi, tarkoittaen sanojaan. Hetken tauon jälkeen Dena päätti ottaa Dumon ja Hunterin välirikon esille. "Tuota", hän sanoi hieman epävarmasti. "Mitä te ajattele poikien välirikosta? Miten Hunter tämän asian ottaa?" Dena kysyi suoraan pojan vanhemmilta.


RE: All the dear children - Jacob King - 20-03-2016

Carrie ja Jacob katsahtivat toisiinsa hetken verran, kunnes Jacob käänsi katseensa Denaan ja osittain kasvonsa tämän suuntaan.
”Arvelimmekin, että kyse on jostain Dumon henkisestä ongelmasta, sillä hän on kaikki nämä vuodet vaikuttanut persoonana todella mukavalta ja suhteellisen luotettavalta. Mutta Hunter on vihainen, todella vihainen,” mies vastasi, ”Vihaisuus itsessäänhän ei ole...Meinaan, se syntyy jostain muusta, kuten kivusta, pelosta tai turhautumisesta. Tässä tapauksessa uskoisin että häneen lähinnä sattuu. Katsos, kyse ei ole vain siitä että Dumo rikkoi luottamuksen - Hunter todella uskoo ettei hän välitä heidän kaveruudestaan. Koska Dumo teki sen niinkuin teki, ja mitä ikinä hän sanoikaan siitä Hunterille kertoessaan.”
Hän piti lyhyen tauon hakeakseen sanoja. Carrie ei puhunut mitään tähän väliin, hän kun oli kuullut koko asiasta alle tunti sitten eikä ehtinyt jutella pojan kanssa vielä lainkaan eli ei ollut vielä sisällä tilanteessa sen enempää mitä oli Jacobin kanssa aiemmin keskustellut.
”Hän ei haluaisi nyt olla missään tekemisissä Dumon kanssa,” Jacob jatkoi. ”Kannustin häntä juttelemaan tämän kanssa sitten kun on valmis, ja me aiomme kyllä puhua hänen kanssaan hänen tunteistaan ja ajatuksistaan syvemmin vielä myöhemmin, mutta...” hän kertoi ja mietti vielä hetken, katsoen ulos pilviseen iltapäivään.
Mies henkäisi syvään ja korjasi asentoaan hieman rennommaksi ja katsoi jälleen ystäväänsä.
”Hän täytti vasta yksitoista viime kuussa. Vaikka hän onkin varsin älykäs, hän on vielä täysin lapsi. Emme aio hämmentää häntä yrittämällä selittää tai ylipäätään jutella särkyneen ihmismielen toiminnasta kovin syvällisesti. Emme vaikka hän kyselisi, sillä tuollaiset asiat voivat olla todella haastavia käsitellä jopa aikuisille,” hän jatkoi päättäväisenä, ”Ja mielestäni hänen ei vielä tarvitse tietää Dumon varhaislapsuuden vaiheista yhtään sen tarkemmin kuin mitä tähän mennessä on kerrottu. Me...yritämme saada hänet näkemään, että mitä tapahtui ei ollut täysin Dumon hallinnassa, ja että uskomme Dumon välittävän...ja vastata hänen mahdollisiin kysymyksiin niin kuin parhaaksi katsomme. Sillä toivomme toki että pojat pääsisivät takaisin puheväleihin, että he tulisivat toimeen. Emme tietenkään voi luvata mitään, Hunterin on edettävä tässä omalla ajallaan.”

Carrie nyökkäili myöntävästi puolisonsa puhuessa, kommentoimatta kuitenkaan mitään sen enempää ennen kuin nyt.
”Myös...” hän jatkoi Denaan katsoen, heti Jacobin selvityksen perään tämän tuotua aiheen luontevasti siihen mistä he olivat aiemmin keskustelleet muun muassa ja minkä he kokivat erityisen tärkeäksi. ”Ethän ota tätä väärin, sillä meillä ei ole mitään Dumoa vastaan persoonana tai ihmisenä. Päin vastoin, hän on ihailtavan vahva ja rehellinen ja paljon muuta hyvää. Mutta...” hän aloitti ystävälliseen ja vilpittömään sävyyn. ”Vaikka toivomme että Hunter pystyy antamaan hänelle anteeksi, emme aio kannustaa heitä takaisin edes niin aktiiviseen kaveruuteen tai ystävyyteen mitä heillä tähän asti oli, tai oikeastaan edes tukea sitä,” nainen kertoi ja mietti hänkin hetken miten jatkaisi.
Eiväthän he olleet poikaa Dumon kanssa kaveeranneet erityisen aktiivisesti tähänkään asti, parina ensimmäisenä vuotena myös koska eivät tunteneet Dumoa vielä mutta yleisestikin valtavan ikäeron takia. Jälkeenjääneenäkin Dumo oli teini-iän kynnyksellä heidän tavatessaan kun Hunter oli vasta 5-vuotias, hädin tuskin koulun aloittanut pikkuinen. Dumo oli kuitenkin ollut vielä sen verran lapsi että tutustuttaminen oli tuntunut mahdolliselta, mutta pian ei ollut mitään järkeä antaa teini-ikäisen ja alakoulun ensimmäisiä luokkia käyvän pikkupojan viettää turhan paljon aikaa keskenään, vaikka kyseinen teini olisi kuinka mukava. Poikien kaveruus pinnallisella tasolla ja hillitysti valvottuna oli kuitenkin tuntunut harmittomalta. Mutta tämä päivä oli vahvistanut heidän jo jonkin aikaa hautomaansa ajatusta ja aietta että poikien välejä kannattaisi pyrkiä etäännyttämään huomattavasti lisää. Kuitenkaan mitään tällaista välirikkoa kukaan ei ollut toivonut, vaikka se nyt tekikin asiasta paljon helpompaa. Tärkeämpää olisi sentään ollut suruton ja tuskaton polkujen entisestään erottelu.
”Hunterkin toki kasvaa jatkuvasti, mutta kuten Jake sanoi hän on yhä täysin lapsi. Saattaa mennä vielä pari tai kolmekin pitkää vuotta ennen kuin häntä alkaa tosissaan kiinnostaa edes teini-ikäisten jutut. Dumo puolestaan...käsittääkseni hän ei ole koskaan ollut kuin parisen vuotta ikätovereitaan jäljessä, mikä ei enää näin parinkympin tienoilla saatikka jälkeen kauheasti näy. Hän on arkielämän hallinnan ongelmista huolimatta aivan pian yli teinivuosien, nuori aikuinen. He ovat aina ikäerostaan johtuen olleet melkein kuin eri planeetoilta, mutta nyt se alkaa olla entistäkin merkittävämpää. Meidän mielestä on parasta että he keskittyvät entistäkin enemmän omanikäistensä seuraan ja ovat keskenään mieluummin lähinnä...tuttavia. Siis olettaen, että Hunter päättää antaa Dumolle toisen tilaisuuden. Missä tapauksessa emme toki aio estää heitä viettämästä aikaa yhdessä silloin tällöin - mutta Dumon pitäisi tosiaan keskittyä harjoittelemaan aikuisuutta ja jakaa sitä ja sen ongelmia ikäistensä ja muiden aikuisten kanssa, ja Hunterin ja Freyan jatkaa omassa lapsen maailmassaan.”
”Kerrothan Dumolle terveisiä,” Jacob lisäsi tyynesti ja täysin sydämestään, ”että minä ja Carrie, vaikka olemme poikamme puolella – toimimme tässä asiassa hänen parastaan tavoitellen, niin ymmärrämme myös häntä. Että emme syytä häntä mistään.”


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Cullodena oli helpottunut, kun sai purkaa omia ajatuksiaan Dunmoren hyvinvoinnista ja muuttoaikeista. Se pohjusti sopivasti myös seuraavaa asiaa, joka mietitytti naista. Kun Jacob kertoi Hunterista, Dena katsoi miestä tarkkaan ja vilkaisi Carrietakin, hän piteli pienokaistaan sylissään ja silitteli tuon jalkoja hellästi. Nuori nainen, ainakin oletti niin, että ymmärsi mitä Hunterin vanhemmat tarkoittivat ja hän otti noiden mielipiteet vastaan hyvin avoimella mielellä. "Ymmärrän teitä hyvin. Onhan poikien ikäero ja elämänvaihe ihan erilainen", Cullodena sanoi ja katsoi ystäviään vuorotellen: "Toki olen pahoillani, että tämä välirikko tuli, mutta en ole siitä yllättynyt." Cullodena oli jo selventänyt noille pikkuveljensä henkisestä puolesta, mikä siellä kiikasti ja miksi Dumo toimi niinkuin oli toiminut. Naisella ei ollut siihen asiaan mitään lisättävää. "Itseasiassa, olen samaa mieltä kanssanne, että heidän olisi keskityttävä omaan ikäluokkaansa", Dena sanoi ja hymyili ja lisäsi: "Olen todella iloinen, että puhuimme tämän asian."

Denan taskussa pieni rannekello päästi piippaus äänen puolen tunnin välein ja hän vilkaisi sopivasti keskustelun siirtyessä loppupuolelle. "Mutta", Dena sanoi hieman tomerasti ja laski toisen kätensä polvelleen. "Pitäisikö meidän lähteä valmistelemaan juhlatilaa?" Dena kysyi hymyillen ja aivan kuin tilauksesta Sallyn suusta tuli epämääräinen naurahdus. Hymyillen, Dena katsoi pienokaistaan silmiin ja kysyi leperrellen: "Olet siis sitä mieltä, että äiti saa häipyä maisemista vai?" Hän nousi tuolilta ja siirtyi Jacobin luo, ojentaen pikkuisen kullannuppunsa, ystävänsä syliin. "Hunter voisi tulla mukaan", Dena sanoi ja lisäsi: "Tarkoitin siis, mukaan autolle, ottamaan ne karaokelevyt." Dena siirtyi vetämään takkia päälleen ja hän katsoi tytärtään, joka naureskeli iloisena Jacobin sylissä, jolle hän sanoi: "Löydät vaunuista ja hoitolaukusta kaiken tarpeellisen."


RE: All the dear children - Jacob King - 20-03-2016

Jacob arveli naisväellä kestävän parisen tuntia, joten käytyään läpi mitä kaikkea Sallylla oli mukanaan, hän laski tämän vaunuihin. Hunterin palattua mökille ja hänen varmistettuaan että pojalla oli kaikki kunnossa, mies lähti vähäksi aikaa vauvan kanssa kävelylle rannan suuntaan.

Hunter kuutti koko ajan kuuntelemalla levyjä, harkitsemalla parhaita vaihtoehtoja ja harjoittelemalla mahdollisia valintojaan. Sallyn lähtiessä kotiin, hän oli saanut valittua jo sovitun Danny Boyn lisäksi toisenkin, mutta kolmas oli yllättävän vaikea valinta...Levyillä kun ei ollut edes kauhean montaa kappaletta jotka hän tunsi tarpeeksi hyvin näin lyhyellä varoitusajalla.

Seuraava päivä oli myös sateinen, mutta aurinko kurkisteli välillä pilvien takaa.. Kellon lähestyessä yhtätoista aamupäivällä, Kingit lähestyi Aikenien mökkiä. Vaikka tilaisuuden vaatekoodi olikin arkinen, he olivat peseytyneet ja valinneet puhtaat vaatteet ylle - eihän juhliin nyt viitsinyt tupsahtaa suoraan arjen pölyjen keskeltä.
Jacobilla oli yllään ruskeat kävelykengät, siniset farkut, sinisenharmaa nappipaita, valkoinen aluspaita, ja musta nahkatakki. Carriellä puolestaan ohuemmat lähes ihonmyötäiset siniset farkut, mustat matalakorkoiset kengät, valkoinen ohut pitkähihainen ja sen päällä kevyt musta napitettava takki. Freyalla oli yllään vaaleansininen Minni Hiiri-pitkähihainen, tummansiniset lenkkarit ja vaaleansiniset farkut. Pihalla hän piti myös beigeä kevättakkia, valkoista kaulahuivia ja tummansinistä pipoa jossa oli valkoinen vauhtiraita Reoissa. Hunter oli pukeutunut mustavalkoisiin lenkkareihin, pääsiäisenkeltaiseen t-paitaan ja leveisiin tummansinisiin farkkuihin. Päällimmäiseksi hän oli laittanut tummansinisen vuorellisen farkkutakin, sekä sinisen skottiruudullisen kaulahuivin ja mustan pipon.
Jacob kantoi olkahihnassa roikkuvaa videokameralaukkua ja Carrie omaa olkalaukkuaan jossa oli muun muassa varakasetti kamerassa olevan lisäksi. Aikuiset jutustelivat kesälomasuunnitelmista, samalla kun tenavat kulkivat muutaman metrin edellä intoillen keskenään tämän päivän ohjelmasta.

Klubitalolla Jacob ja Fryea jättivät takkinsa ilmaiseen säilytykseen, Freya ja veljensä myös piponsa ja kaulahuivinsa. Hunter kuitenkin piti farkkutakkinsa yllään, kuten oli aikonutkin pitkähihaisen paidan sijaan. Lopulta perhe suunnisti saliin jonka Dena oli varannut muutamaksi tunniksi, jossa olikin jo huomattavasti porukkaa – moni oli saapunut ajoissa.
”Voidaanko me mennä leikkimään?” Hunter pyysi nykien isäänsä hihasta ja osoitti saliin peremmälle, jossa ryhmä lapsia oli kerääntynyt jonkin ympärille.
”Tottakai, mutta pysykää yhdessä,” Jacob vastasi, tarkoittaen sisaruksia, ”Ja pysykää klubitalon sisällä,” hän lisäsi sisarusten perään näiden jo kiirehtiessä poispäin. Tenavat kiersivät alkupalapöydän kautta ja kumpikin nappasi mukaan kourallisen cocktail-tikkuja joihin oli lävistetty kaikenlaista naposteltavaa, ja suuntasivat juhlaväen muiden nuoremman polven edustajien luo.


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Cullodena katsoi hymyillen lapsijoukkoa ja piteli omaa pienokaistaan sylissään. Dunmore istui sivummalla Nat-sedän seurassa ja tarkkaili sivusta, sillä ei tahtonut olla väkijoukossa.

Dena meni tervehtimään Jacobia ja Carrieta, katsoen lapsilaumaa. Hänellä oli yllään punavalkoinen villapaita ja tiukat farkut, sekä tennarit. Tyttö hänen sylissään äänteli iloisena ja kieli oli ulkona, kun hän hymyili vauvanhymyään. "Hei, tosi kiva kun tulitte", Dena sanoi hymyillen. "Olenkin jo muilta kysynyt ja kysyn nyt teiltäkin, että sopiiko teille, että lapset osallistuisivat, lounaan jälkeen, ulkona aarteenetsintään?" nainen kysyi hymyillen. "Tänä aamuna henkilökunnasta, pari henkilöä, ovat piilottaneet pihalle joitain tavaroita, jotka lasten on tarkoitus, joko pareittain tai pienissä ryhmissä löytää", Dena selitti ja näytti taskustaan push poppia ja sanoi: "Tälläisen saa jokainen osallistuja ja voittajat saavat sitten vähän enemmän makeisia." "Olisi todella kiva, jos teidänkin lapset saavat osallistua muiden mukana", Dena sanoi, eikä oikeastaan epäillyt yhtään, etteikö Kingeille järjestely sopisi. Hän kehoitti ottamaan alkupaloja ja booliakin, lisäten hymyillen: "Kaikki on alkoholitonta. Ja lounas tarjotaan kabinetissa, klo 12 ja kun halukkaat etsivät aarteita, muut voivat osallistua tietovisailuun." Dena kertoi. Hän tähdensi myös ettei juhlissa tarjoiltu laisinkaan alkoholia, Jacob ainakin tietäisi aivan varmasti pohjimmaisen syyn siihen, eikä lapsenjuhlissa ollut fiksua muutenkaan tarjota alkoholia.

Lasten joukossa oli muutamia lapsia, mm. Blachereiden neljä lasta, viides oli vielä liian pieni joukkoon. "Hei, tänne tuli lisää", Mark hihkaisi ja porukka teki tilaa Hunterille ja Freyalle. Seinään oli laitettu iso liitutaulu, jossa oli kiinni kaksi ämpäriä. "Me pelataan kuvan arvausta. Tos toises ämpäris on sanoja, jokanen piirtää ja toiseen laitetaan käytetyt sanat. Se joka arvaa, piirtää uuden kuvan", Mark kertoi innoissaan ja heitti arvauksen: "Puhelin!" mutta arvaus osui väärin.


RE: All the dear children - Stephen Hunter King - 20-03-2016

”Saavat, tottakai,” Jacob vastasi ja Carrie nyökkäsi. Muksut olivat tarpeeksi vanhoja ja ehtineet viikon kuluessa tutustua lähiympäristöön sen verran ettei aarteenmetsästyksessä pitäisi ainakaan sen suhteen tulla mitään ongelmia. Siirtyessään alkupalojen pariin, Jacob vielä muistutti videokamerasta jonka he olivat tuoneet ja joka roikkui laukussaan hänen olallaan. Etteivät he välttämättä tarvitsisi sitä ennen Hunterin esitystä myöhemmin joten sitä voisi pyytää lainaan jos halusi tallettaa muuta juhlaa. Heidän itse ei kuitenkaan olisi mitään järkeä filmata juhlia yleisesti, kun eivät tunteneet niissä muita kuin oman perheensä ja järjestäjät.

”No, laskekaa meidät mukaan,” Freya innostui ja istahti risti-istuntaan tuolille, katsomaan pelin etenemistä. Hunter istahti lattialle, suu täynnä juustoa, kurkkua, kirsikkatomaattia ynnä muuta, cocktail-tikuista jotka hän oli tyhjentänyt kerralla. Hän katseli ympärilleen, heitä oli nyt yhteensä kymmenen ja suurin osa muista vaikutti olevan noin hänen tai Freyan ikäisiä...Yksi tyttö vaikutti ehkä hieman Freyaa nuoremmalta.
Mutta ei se lopulta ollut kovin yksiselitteistä sillä olihan hänkin jo yksitoista mutta pienikokoisuutensa takia vaikutti enemmän kahdeksanvuotiaalta eli siskonsa ikäiseltä. Joka tapauksessa oli mukavaa, että muut olivat edes suurin piirtein samassa ikäluokassa.

Peli vaikutti kulkevan kahden hengen joukkueissa, joten hän ja Freya olisivat tietysti omansa.
Senhetkisen joukkueen pelatessa, sisarukset neuvottelivat kumpi heistä piirtäisi ensin. Vaikka sanat olivat asioista joita oli enimmäkseen helppoja piirtää eikä Hunter erityisen huono piirtäjä ollut, Freya oli silti huomattavasti parempi...ja jos he halusivat kivuta sijalta viisi ylemmäs ennen kuin muut kyllästyisivät tai se muuten keskeytyisi – eiväthän he tienneet kauanko tätä oli jo leikitty - olisi hyvä aloittaa Freyan piirustustaidoilla.
Kun heille seuraavan joukkueen lopetettua, eli parin minuutin päästä, ilmoitettiin että olisi heidän vuoronsa hypätä mukaan, Freya hypähti tuolista ja tarttui taulun laidalle jätettyyn valkoiseen liituun.
”Minä olen Freya,” tyttö sanoi ja osoitti vasemman käden peukalollaan poikaa joka kömpi lattialta juuri bongaamaansa pienen säkkituolin syliin, ”ja tuo on veljeni Hunter.”
Heillä oli ollut liian kiire neuvotella ja seurata peliä, että hyvien tapojen mukainen esittäytyminen oli hieman viivästynyt. Tosin, ei sillä koskaan tällaisissa tilanteissa niin kiire ollut. Toisten nimiä olikin lennellyt vuoron odotuksen aikana, eri asia oli muistaisivatko he niistä ainuttakaan ainakaan heti.
”Oletko valmis?” Freya tiedusteli, veljeensä katsoen.
”Jep!” Hunter hihkaisi ja katsoi haukkana liitutaulua, Freyan nostaessa ensimmäisen kortin ämpäristä ja yhden vieraista painaessa digitaalisen rannekellon namiskaa laskemaan aikaa minuutin alaspäin samalla kun toinen merkitsi uusimpien tulokkaiden nimet liitutaulun sivuun joukkueiden kohdalle.

”Noidanhattu!” poika huudahti heti Freyan päästyä selkeän hatun raapustamisessa suippoon ja ruttuiseen osaan. Tytön asettaessa käytetyn sanan liitutaulun laidalle ja noukkiessa seuraavan, Hunterin mielessä kävi miten hupaisaa olisi jos ne sisältäisivät taikaesineitä...Sillä osa näistä lapsista oli kuulema jästejä. Mutta tuskin kuka nämä sanat sitten järjestikään, oli niin kiva ollut.
”Sammakko!” hän hihkaisi, Freyan saatua aikaan vasta jalat. Hän kun oli nähnyt tämän piirtävän sammakoita ennenkin, aloittavan aina jaloista ja piirtävän ne luonnottoman leveiksi.
Taululta ei oltu pyyhitty mitään pois vähään aikaan, ja se hieman häiritsi mutta toisaalta se oli kiva lisähaaste; joutua sivusilmällä tuijottamaan useita asiaan liittymättömiä erilaisia suttauksia arvattavan sanan lisäksi.
”Nelilehtinen apila?" hän ehdotti vaikka arvelikin että sanat olisivat kaikki yksiosaisia. Mutta siltä varalta että sille oli sellainen versio ja tämä pidempi hyväksyttäisiin. Mutta Freya vain jatkoi piirtämistä eikä kuva enää millään voinut olla minkäänlainen apila. "Kukka? Pipari?...Vohveli!” hän heitteli niin monta arvausta kuin millään ehti siitä sekunnista kun liitu laskeutui taululle ja lähti liikkeelle. Mutta vasta ristikkokuvion alkaessa hän oli keksinyt oikean sanan. Sen olisi ehkä voinut piirtää helpomminkin, mutta kun heille kaikkein tutuin vohvelimuoto oli siitä raudasta joka heillä oli kotona – ja se valmisti jättimäisen kukkasen muotoisia vohveleita jotka sai paistettuna paloiteltua pieniksi sydämiksi.
”Banaani!” hän sanoi seuraavan helpomman kuvan edetessä.
”Jäätelötuutti!” oikeinarvailu jatkui. Aihepiiri äsken nautittujen alkupalojen päällä teki hänestä koko ajan nälkäisemmän joten hän alkoi pistää myös Freyan cocktail-tikkujen herkkuja parempiin suihin, katse kuitenkin tiiviisti taulussa.
Tyttö kaivoi seuraavan kortin syvemmältä ämpäristä.
”Lintu! Lohikäärme!” poika innostui ja nousi polviensa päälle istumaan, pysyen yhä pikkuisessa säkkituolissa, sanan ilmetessä jälleen joksikin jännittävämmäksi, mutta arvaus osui oikeaan vasta kun Freya siirtyi rottamaisiin jalkoihin. "Lepakko!"
Päätä tyttö ei siis ehtinty piirtää, jätettyään sen tarkoituksella viimeiseksi sen ollen vaikein osa kyseistä otusta.
Freyaa hymyilytti ajatus, miten jos tämä olisi kauhuteemainen kuvanarvaus Hunter saiai heidät hetkessä kärkipäähän. Eivät he toki tolkuttoman kilpailuasenteisesti olleet mukaan lähteneet – mutta kun sitä kerta osallistui, olisihan sitä mukavaa päästä edes johonkin pohjalta eli olla jonkinlainen tavoite.
Mutta pääsisivät tai eivät, tämä oli hauskaa!
”Sarvikuono! Ei kun dinosaurus!” Hunter huudahti tytön piirtäessä ensin kuonoa ja sitten taiteillessa kaulurimaista osaa ja pidempiä sarvia olennon päähän, joka oli tarkoitettu kolmisarviseksi.
”Yo-yo! Seinäkello!” poika laukoi arvauksia, osuen kolmannella oikeaan tytön piirtäessä kolmatta jalkaa viivan päässä roikkuvalle ympyrälle. ”Hämähäkki!”
Freyan taiteilijasielulle teetti hieman tuskaa piirtää mahdollisimman yksinkertaisesti ja nopeasti, mutta oli hän tällaista peliä sen verran usein pelannut ettei se enää haitannut kovin paljoa.
”Hevonen! Hirvi? Peura?” ehdotettiin Freyan alkaessa muodostaa selvästi jotain turvan omaavaa eläintä, jolla oli sarvet. Mutta vasta kun tyttö piirsi sille nenän josta lähti pieniä viivoja, velipoika tajusi. ”Rudolph! Tai siis, poro!” poika hihkaisi. Joulupukin porovaljakko oli toki tuttu heille, mutta eivät niin tuttu kuin useimmille lapsille sillä heille ei koskaan oltu syötetty tarinaa joulupukista ihan kuin se olisi totta. Se oli heille vain yksi kuvitteellinen tarina muiden joukossa, eikä edes kaikkein mielenkiintoisimpia.

Tähän heidän ensimmäinen vuoronsa katkesi sillä kello piipitti minuutin merkiksi. Nopeasti Freya laski kortit, ilmoitti luvun yhdeksän pisteiden merkinnästä vastuussa olevalle ja marssi tyytyväisenä takaisin tuolille. Yhdeksän sanaa ei ollut hullummin, etenkin ottaen huomioon etteivät he olleet pelanneet tällaista pitkään aikaan ja heille oli osunut pari melko vaikeaakin sanaa.
”Hei!” tyttö sanoi hieman ärtyneenä, löytäessään tuoliltaan kasan tyhjiä cocktail-tikkuja.
”Mitäs piirsit herkkuja,” Hunter virnisti siskonsa ripotellessa tikut tämän pään päälle samalla kun istui alas. Hunter huitoi ne lattialle ja katsahti pistetilannetta.


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Celeste Blacher huolehti pisteiden merkitsemisestä ja katsoi hymyillen kun Freya piirsi kuvia. Hän huomasi tytön olevan todella lahjakas ja tuon veli heitti arvauksia hyvään tahtiin. Kun noiden vuoro lopulta oli ohi, Celeste merkitsi noiden pisteet taulukkoon. "Tosi hyvin piirrät, Freya", hän sanoi ja lisäsi: "Te nousitte kolmannelle sijalle." Derek, joka oli ottanut kellolla aikaa, pyyhki taulun ja kysyi ketkä olivat seuraavana. Chihiro ja Helen olivat vuorossa ja Chihihro astui liitutaululle ja kun aika alkoi, hänen kätensä lähti viemään liitua taululle. "Kani", Helen huikkasi, kun tyttö alkoi piistä pystykorvia.
"Kenkä, rullaluistin", Helen heitti arvauksia ja Chihiro otti uuden kuvan, kun toveri oli arvannut. Chihiro oli melko hyvä piirtämään, mutta Helen ei ollut niitä välkyimpiä. Kaiken kaikkiaan Chihiro laski lopulta pisteiksi neljä ja Celeste merkitsi sen noiden kohdalle taulukossa. "Shelly ja Donna, teidän vuoro", hän sanoi ja ojensi nuoremalle pikkusiskolleen liitua. Hän auttoi pikkusiskoaan lukemisessa ja kuiskasi tuon korvaan mitä piti piirtää ja peli eteni.


RE: All the dear children - Stephen Hunter King - 20-03-2016

”Kiitti,” Freya totesi ja hymyili tytölle jonka nimeksi muisteli Celeste. Ei hän mikään mestari ollut, mutta aikuisten mielestä kuulema piirsi todella eläväisesti ikäisekseen, etenkin eläimiä.
Hunter tutkaili hetken pistetaulukkoa ja totesi ettei peli ollut kestänyt vielä kovin kauaa, sillä kellään ei ollut hurjia määriä pisteitä. Tosin kolmannelle sijalle nousuun vaikutti olevan toinenkin mahdollinen syy; yhden joukkueen toinen osapuoli ei vaikuttanut hyvältä arvailemaan ja tuo yhden toisen joukkueen osapuoli, se nuorimmaisen oloinen, taisi tosiaan olla korkeintaan viisi- tai kuusivuotias kun tälle ilmeisesti piti kertoa mitä korteissa luki jottei minuutista kuluisi tolkuttomia aikoja sanan tavaamiseen.
Poika jätti ryhmän hetkeksi, hakeakseen lisää alkupaloja ja palasi pian pahvilautasella kaksi lihapasteijaa ja kaksi muna-riisi-pasteijaa itselleen ja Freyalle. Ei tyttö niitä ollut pyytänyt, mutta hän arveli että tämä ehkä haluaisi – he kumpikin pitivät kovasti erilaisista pasteijoista ja hän oli rohmunnut toisen edelliset naposteltavat.
Hän ehti mutustaa kummankin pasteijansa ennen heidän vuoroaan parin minuutin kuluttua. Hänestä tuntui että mitä enemmän hän söi sitä nälkäisemmäksi hän tuli. Saattoi johtua siitäkin ettei hän ollut aamulla malttanut syödä juuri mitään. Onneksi ateriaan ei ollut enää kuin vajaa tunti, hän totesi kömpiessään ylös säkkituolistaan ja vilkaistessaan seinäkelloa joka näytti viisitoista yli yhtätoista.

Hän asteli liitutaululle ja nappasi vaaleansinisen liidun, pyyhki kostealla sienellä taulun tyhjemmäksi, ja katsahti siskoaan varmistaakseen että tämä oli valmis keskittymään, ja nosti sitten ensimmäisen kortin. Hänen piirrostyylinsä oli yleensä tyypillinen nuoren pojan, joskin selvästi inspiroitunut hieman sarjakuvista kuten Batman-sarjiksista – mutta tässä nyt hän aikoi piirtää vain miten sattuu kun ei ollut tarvetta eikä kiinnostusta panostaa tyyliin toisin kuin piirtämisestä erityisesti nauttivalla siskollaan.

Ensimmäinen sana oli helppo piirtää muutenkin, mutta ehkä nopeammin arvaisi juuri oikean, jos...Poika mietti, ja alkoi piirtämään matruusinlakkia ja sitten pyöreähköä päätä ja sarjakuvamaisia silmiä. Hän ehti juuri ja juuri aloittaa nokan, kun Freya huudahti, ”Ankka!”
Kortti pudotettiin taulun reunalle, joskin se jatkoi siitä matkaansa lattialle asti, samalla kun Hunter kaivautui uudestaan ämpäriin.
Seuraavaksi taululle piirtyi tähti, mitä Freya heittikin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, mutta jo kohta hihkaisi uuden arvauksen, kun tähden alaosasta lähti teräväkulmainen viivapari. ”Joulukuusi!”
Kolmas sana oli hieman haastavampi, ja Hunter joutui pohtimaan muutaman sekunnin mikä olisi paras tapa kuvastaa se tai lähinnä mistä kohtaa aloittaa.
Hän piirsi keskikokoisen ympyrän ja Freya aloitti heti ehdottamalla polkupyörää, mutta kun toinen samanlainen ilmestyi liian lähelle ensimmäistä, tyttö oli hetken vaiti ja odotti seuraavaa viivaa. Ympyröiden keskelle ilmestyi pienemmät ympyrät ja niiden väliin alapuolelle kolmio mikä teki asian harvinaisen selväksi. ”Pöllö!”
Kortti tipahti ja uusi nousi ämpäristä.
Seuraava sana oli tosi helppo, mutta Hunter alkoi jo menettää kiinnostusta tähän peliin ja mieluummin heittäytyi luovaksi. Hän piirsi kaksi pystyviivaa joiden yläosasta lähti kaksi lyhyempää vaakasuoraa viivaa ja niiden päästä yksi lyhyehkö viiva ja väliin vino viiva. Freya tuijotti hämmentyneenä, ehdottaen kaikkea talosta, laatikon kautta avaruusalukseen joka oli jo tarkoituksella täysin tuulesta temmattu ehdotus. Kunnes poika alkoi piirtää vaakasuorasta osuudesta roikkuvan viivan päähän ympyrää.
”Eth voi olla toshissashi,” Freya totesi, suu täynnä pasteijaa tajuttuaan mitä taululle muotoutui, Hunterin virnistäessä itsekseen.
”Hirsipuu,” tyttö sanoi nielaistuaan ruokansa. ”Ei taatusti ollut siinä kortissa!” hän totesi hieman huvittuneena, kun ympyrästä alkoi hyvin nopeasti muodostua tikku-ukko jolla oli silmien kohdalla ruksit ja alaspäin kääntyneestä avoimesta suusta sojotti kieli.
Poika pudotti kortin jossa oli tosiaankin ollut yksinkertaisesti puu eikä tätä siis tietenkään laskettaisi pisteisiin.
”No ei, mutta tämä oli hauskempi piirtää,” Hunter myönsi sillä hänellä ei toki ollut mitään aikomusta yrittää huijata.
Vekara piirsi hirtetyn ukon käteen vielä verisen veitsen, ja harkitsi tehdä äijästä joulupukin mutta jätti sen kuitenkin veitseen. Lähinnä jotta ehtisi luoda jotain muutakin. Hän nosti seuraavan kortin, Freyan itsekseen epäillessä ettei tämän vuoron aikana enää saisi yhtään varsinaisesti oikein tai edes ehtisi kovin montaa.
Sitten taululle alkoi muodostua evä, ja ensin ehdotettuaan haita, sille piirtyi vielä pullomainen nokka mikä teki siitä delfiinin. Siis käytännössä arvaus oli oikein, mutta kortin pudotessa Hunter jatkoi piirrosta silti, ja lopulta siitä tuli ihmis-delfiini; delfiinin yläruumis jolla oli ihmisen jalat.
Kuudes sana nousi ämpäristä ja jotain alkoi piirtyä taululle.
”Pilvi!” Freya ehdotti, mutta hämmentyi taas kun selkeälle pilvelle ilmestyi ilkeä virnistys ja palavat silmät. Kuvaan lisättiin vielä salama. ”Myrskypilvi?” tyttö ehdotti vaikka se olikin kaksi eri sanaa ja sillä todennäköisesti väärä arvaus. ”Myrsky!” hän sitten heitti samaan hengenvetoon kun pilvestä myös satoi kaatamalla vettä.
Kello piippasi minuutin päättymistä Hunterin pudottaessa oikein arvatun kortin.
”Se oli yhteensä viisi, kun hirsipuuta ei lasketa. Se oli oikeasti tavallinen puu,” poika totesi sillä oli saanut pidettyä korttien määrän mielessä taiteilunsa aikana, ja lisäsi samalla piirrokseen muuten vaan vielä pystytukkaisen kauhistuneen tikku-ukon jota pilvi iski salamalla.
Sitten hän vapautti taulun seuraaville, asettuen lattialle selälleen makaamaan, pieni säkkituoli tyynynään.


RE: All the dear children - Cullodena Aiken - 20-03-2016

Celeste katsoi huvittuneena, pojan piirtelyä, mutta hirsipuun kohdalla, tuli ajatelleeksi, että tämä peli oli tylsä ja kun Hunter lopetti piirtämisen, nuorimmainen sanoi kuuluvasti: "Tää on ihan vaikeeta, emmä ala." Celeste katsoi pikkusisartaan ja kysyi muilta: "Sopiiko, muille pelin vaihto, on tää aika vaikeeta, kun yks ei arvaa, toinen ei osaa lukee mitä piirtää ja yhdelle englannin lukeminen on vaikeeta." Derek myöntyi ja Chihirokin nyökkäsi vastaukseksi.

Derek katsoi ympärilleen ja huomasi pöydällä tyhjän vichypullon. "Mä tiedän! Ollaan pullonpyöritystä!" poika hihkaisi ja haki pullon. Donna katsoi vähän epäröiden sisaruksiaan ja totesi, ettei halua olla pelissä mukana. Myös Helen, Chihiro ja Shelly poistuivat porukasta.
"Minulle se sopii", Celeste sanoi ja istui lattialle, piiriin kävivät myös, peliä ehdottanut Derek, Hans, sekä Mark, kun oli ensin hakenut itsellen ja isosiskolleen naposteltavaa. Mark istui isosiskonsa viereen ja kysyi miten peliä pelattiin. "Pulloa pyöritetän, nimen mukaisesta, keneen suuntaan korkki osoittaa, siltä kysytään Totuus vai tehtävä, riippuen kumman valitsee." "Ahaa", Mark sanoi hymyillen ja Derek aloitti ja pyöritti pulloa. Korkin suunnatessa Celesteen, poika kysyi: "Totuus vai tehtävä?" Celeste pohti hetken ja kertoi ottavansa totuuden. "No aloitetaan keveällä, oletko ikinä varastanut mitään, jäämättä kiinni?" Derek kysyi tuolta, eikä Celesten tarvinnut miettiä yhtään: "Ei, en ole." Vuorostaan hän pyöritti pulloa ja se pysähtyi Hansiin, joka valitsi tehtävän. "Mene ja anna jokaiselle naiselle suukko poskelle", Celeste sanoi virnuillen. "Hei, c'moon!" Hans protestoi, mutta Derek katsoi tuota tuimasti. "Hopihopi", Derek totesi ja lähti varmistamaan, ettei Hans vetkuilisi ja pian he palasivat ja Hans pyöritti pulloa. Sen pysähdyttyä Hunteriin, Hans kysyi: "Totuus vai tehtävä?"