//Mukaan Lexus ja herra Kosminski//
Sunnuntaina 2.10.1988 klo. 6.30
Aamuaurinko oli vielä piilossa ja ilma oli hämärä. Aamukaste tuntui tuon punaketun anturoissa ja ilma oli raikas. Erityisesti Fellyn mieli oli keveä ja sydämessä tuntui mukavaa läpätystä, sillä hän oli ollut tapaamassa omaa rakastaan. Rakkauden määrää voisi kuvata hyvin sillä, että hän oli valmis uhraamaan koko yönsä unet siitä hyvästä, että saisi parin tunnin aikana olla rakkaimpansa kanssa.
Hän oli odottanut illalla, taas kerran, sopivaa hetkeä ennen kuin oli puikahtanut punakettuna koulusta pois ja juossut Loch-Shinille ja nyt hän oli paluu matkalla, tietäen että aamuvirkkuja saattoi jo olla hereillä, mutta kuitenkin valtaosa oppilaista oli vielä nukkumassa.
Tullessaan koulun piha-alueelle, hänen tarkat ketunsilmänsä havaitsivat yhden Durmstrangilaisen nuorukaisen ja sillä hetkellä, yhtään pohtimatta tarkemmin päähän pälkähtänyttä ajatustaan. Hän juoksi nuorukaisen lähelle ja halusi koittaa säikäyttää tämän hämärässä ja päästi ketulle ominaista ääntä, nauraen mielessään. Hän teki pientä hypähtelevää liikettä, aivan kuin kutsuakseen tätä leikkiin mukaan.
”Ei nyt Glacitus-! Pikari ei vielä ota vastaan nimiä!” Dimitar tiuskaisi aaveelle, joka hädintuskin näkyi aamuhämärässä, kun tuo oli jo usuttamassa nuorukaista laittamaan nimeään Liekehtivään Pikariin. Kaksikko, tai oikeastaan vain Dimitar - Glacituksella kun ei ollut valinnanvaraa - oli päättänyt lähteä aamukävelylle Durmstrangin kostean kolkosta ja tunkkaisesta laivasta.
”Miksi sitten teidän piti tulla näin ajoissa?” Kysyi Glacitus. Aaveen eläessä velhoturnaijaisia tuskin oli vielä edes keksitty ja Dimon tietojen mukaan kukaan Glacituksen aiemmin omistanut ei ollut oikean ikäinen, saatikka edes puheväleissä karsean näköisen kummituksen kanssa.
”Ei turnaus ole vain kisoja varten; tarkoituksena on saada ystäviä ja… sen sellaista?” Dimo ei ollut aivan varma itsekään, mutta näki tuon kuukauden Tylypahkassa ikäänkuin lomana. Glacitus tuhahti. Haamu piti kai ajatusta turhanpäiväisenä. Dimo oli aikeissa vastata kummitukselle, kun huomasi jonkun matkan päässä eläimen lönkyttelemässä heitä päin. Se näytti ketulta, mikä oli sinänsä omituista sillä ne yleensä juoksivat pakoon ihmisen nähdessään. Kuten kaikki eläimet.
”Glacitus? Näetkö saman?” Haamu nyökkäsi ja hymähti.
”Raivotautinen?” Dimo katsahti haamuun epäilevästi ja takaisin kettuun.
”Tuskin?” Tosin Dimitar ei ollut koskaan nähnyt kyseisessä tilassa olevaa eläintä, joten satavarma ei velho ollut eläimen tilasta.
Tyttö nautti siitä, kun saattoi olla hieman kapinallinen. Niin reipas, ahkera ja teräväpäinen kuin hän olikin, oli vastapainoksi oltava hivenen kapinallinen.
Itse asiassa, Felly oli melkein sataprosenttisen varma, että rehtori ja mahdollisesti jotkut muutkin henkilökunnasta saattoivat tietää hänen animaagimuodostaan ja yöretkistään, mutta niitä taidettiin katsoa hieman läpisormien, ihan jo siksi, että hän oli aina skarppina koulussa ja jopa vanhempiensa kuolemien jälkeenkin hän oli kouluun palatessaan opinnoissaan täysin ajantasalla, eikä hän ollut koskaan jäänyt opiskeluissaan jälkeen.
Kun Felly alkoi Dimitrian huomatessaan äännellä ja ja hypähdellä, huomasi tyttö vasta siinä kohtaa, että nuorukainen ei ollutkaan yksin vaan tämän seurassa oli aave ja hän alkoikin pää kallellaan kuunnella näiden juttuja. Sen olisi tehnyt mieli sanoa näille, ettei todellakaan kanna mitään vesikauhua, mutta se tyytyi vain keikistelemään kettumaisena kaksikon edessä, lopettaen ääntelemisenkin.
Felly tepsutteli neljällä tassullaan lähemmäs nuorukaista ja alkoi leikkisästi kiertää tämän ympäri, pysähtyen välillä koskettamaan tassullaan Dimitaria.
Se yritti elekielellä sanoa: ”Etkö yhtään ole utelias tutkimaan minua tarkemmin?”
Kun kettu alkoi lähestyä heitä ilman pienintäkään merkkiä pelosta tai agressiivisuudesta oli Dimo silminnähden hämillään.
”Mitä-” Kerkesi Dimitar sanomaan, kun kettu jo oli lähempää tuttavuutta tekemässä.
”Ehkä se on kesy?” Hän ehdotti mietteliäänä.
”Tai jonkun familiaari?” Sanoi Glacitus.
”Sama asia.” Vastasi Dimo. Kun kettu sitten päätti koskettaa Dimon jalkaa säpsähti nuorukainen kauemmas. Glacitus nauroi tuon säikähdykselle.
”Ehkä se haistaa Rochefortin ja luulee sinua ruoaksi?” Glacitus jatkoi ivallista nauruaan toisen epämukavalle tilanteelle.
”Glacitus! Kun me päästään takaisin Durmstrangiin…” Dimitar aloitti ärsyyntyneenä. ”Ujutan basiliskin kimppuusi!”
Glacitus naurahti taas ja oli aivan varma, että Dimon uhkaus oli yhtä häilyvä kuin Glacitus itse.
”Mistä edes löytäisit basiliskin? Eikö ne ole kaikki jo kuolleet sukupuuttoon?”
Dimitar pyöritti silmiään. ”Glacitus, se leipäläpi umpeen!” Nuorukainen vastasi haamulle ja keskitti katseensa taas kettuun. Mitäköhän se edes halusi?
Felicitystä oli varsin huvittavaa nähdä tämä nuorukainen ja kummitus ehkä aavistuksen hämmentyneinä. Hän otti siinä heidän lähellään muutamia askeleita, kasteisessa maassa, kuunnellen näiden pohdintoja. Hänen teki mieli nauraa noiden arvailuille, jotka toisaalta olivat ihan hyviä. Erityisen paljon Fellyn olisi tehnyt mieli nauraa siinä kohtaa, kun hän kosketti Dimon jalkaa ja tämä säpsähti kauemmas. Nuorukainen kun vaikutti kuitenkin aika rohkealta, ainakin sen perusteella, että tämä oli tullut turnajaismatkalle. Säpsähtäminen oli jotenkin huvittava reaktio, ottaen huomioon, että Felly ei kuitenkaan ollut mikä Ankeuttaja tai kalmolaskos vaan ihan vain punakettumuodossa.
Kun kaksikko oli hetken taas sanaillut keskenään, nuorukainen käänsi huomionsa taas kettuun, joka päätään kallistellen katseli nuorukaista. Felly lähti kävelemään ja se kiersi Dimitarin ympäri ja lähti astelemaan kohti isoa pyökkiä ja kerran se pysähtyi katsomaan taakseen, mutta sitten se riensi pyökin taakse ja astui omassa muodossaan puun takaa pois. ”Minäkö muka raivotautinen? Ja kuka tai mikä on Rochefort?” hän kysyy nauraen ja katsoo, ystävällisesti hymyillen, Dimitaria.
Kun kettu lähti lönkyttelemään poispäin Dimosta ja Glacituksesta, hieman ensin katsoen heihin ja sitten loikkien puun taakse, oli Dimo aikeissa lähteä seuraamaan tuota; näytti kuin sillä olisi ollut jotain asiaa Dimolle tai kuin se olisi pyytänyt häntä seuraamaan. Pari askelta ketun luo otettuaan puun takaa kuului puhetta ja pian nuori nainen ilmestyi esiin sieltä mihin kettu oli mennyt. Tuolla oli pitkät, punaiset hiukset; aivan kuin sillä ketulla. Ja mikäli Dimitar kuuli oikein, oli kettu ollutkin tuon nainen. Animaagi, niinpä tietysti... Dimo pyöritti silmiään omalle typeryydelleen ja mulkaisi Glacitukseen päin. Dimo olisi voinut vannoa tuon näyttävän vahingoniloiselta, jos tuolla olisi ollut kasvoina mitään muuta luiden lisäksi. Nyt niissä ei ollut ilmettäkään. Glacitus kohautti olkiaan. Ja Dimo käännähti takaisin naiseen päin.
"Ääh, Rochefort on kissa. Familiaarini. Se on varmaan Durmstrangin laivassa. Tai Durmstrangissa. Siellä minä sen viimeksi näin...?" Dimo puolikysyi Glacitukselta, joka vastasi nyt Dimon viereltä:
"Se taisi jäädä Durmstrangiin..." Haamu oli nyt entistä häilyvämpi aamun alkaessa valeta hieman enemmän.
Niin tietysti, typerä kissa ei koskaan ollut siellä missä sitä tarvitsi.
Dimo katsahti takaisin punatukkaiseen naiseen.
"Niin ja... Anteeksi ei ollut tarkoitus kutsua raivotautiseksi. Ei oltu varma mikä sinä olit?" Dimo tunsi tarvetta pyytää anteeksi aiempia puheitaan.
Felly soi ystävällisen hymyn Dimolle ja tämän aaveseuralaiselle. Hän katsoi hieman huvittuneena näiden ilmeitä, kun nämä tajusivat, että hän oli animaagi. Näiden kahden välit vaikuttivat olevan varsin läheiset. Saadessaa vastauksen mikä tämä Rochefort oli, Felly nyökkäsi hymyillen: ”Vai kissa.” Kun nuorukainen vaikutti olevan pahoillaan siitä, että oli kutsunut Felicityä raivotautiseksi, tyttö heilautti kättään ystävällisesti: ”Ei se haittaa. Itsehän minä kujeilin, eikä silloin saa ottaa kaikkea nokkiinsa niin herkästi.”
Hänen hymynsä ja katseensa olivat ystävälliset ja niistä saattoi havaita, että hän tarkoitti sanojaan. Hän ei alunalkaenkaan ollut ajatellut näiden arvailuja, itsestään pahoina, tokihan hän tiesi miten villieläimien suhteen oli syytä olla varovainen ja hänhän oli muutenkin tahtonut vain hieman kujeilla.
Pian hän jo esitti uuden kysymyksen: ”Olenko kovin väärässä, että tämä aaveseuralainen ei ole koulunne kummituksia?”
Hän oli huomaavinaan näiden kahden välillä tietynlaista kemiaa ja hän ei tiennyt samanlaista kemiaa olleen kenenkään, heidän koulunsa oppilaan tai kummituksen välillä. Kummitukset toki juttelivat oppilaiden kanssa välillä, mutta yleensä ne olivat milloin missäkin.
Felicity oli varsin ilahtunut tästä aamuvarhaisesta kohtaamisesta, kun tuli näinkin mainio tilaisuus tutustua, ainakin yhteen vierailijaan ja hän olikin varsin utelias tutustumaan paremmin Dimoon. Eihän sitä tiedä vaikka siitä puhkeaisi elinikäinen ystävyys.
”Oikeassa olet, hän ei ole Durmstrangin kummitus.” Dimo vastasi animaagille. ”Voisi sanoa, että hän on yksi iso kirous.” Velho sanoi hieman piikitellen ja mulkaisi haamuun, joka itse oli hieman kyllästyneen oloinen. Dimitar naurahti. ”Kutsun sitä Glacitukseksi. Tai siis sehän on riesan oikea nimi. Kun oli vielä elossa siis. Mutta sen taisit kyllä varmaan jo kuulla, kun olit vielä kettuna?” Dimo jatkoi jokseenkin kiusoitellen haamua kohden, muuta sitten nuori velho kiinnitti huomionsa takaisin animaagiin ja osittain vaihtoi puheenaihetta aikaisempaan. ”Kouluista puheen ollen; minkä koulun oppilaita sinä olet?” Voisi olla hyödyllistä tiedustella tuolta jonkinlaista tietoa muista osallistuvista kouluista. Ties minkälaisen etulyöntiaseman hän saisi, jos tulisi valituksi turnajaisiin.
Felicity hymyilee huvittuneena, kuunnellessaan Dimitaria. ”Hän on siis ilmeisesti jonkinlainen perheenjäsen tai edesmennyt sellainen?” tarkentaa hieman kysymyksellään. Toki hän oli tuon nimen kuullut ketun puvussa. Kun Dimo kääntää aiheen takaisin kouluihin, Felly kertoo hymyillen: ”Olen niin sanoakseni kotijoukkeessa eli Tylypahkalaisia.” Sitten hän lisää: ”Minä olin vähän... pitemmällä iltalenkillä.” Hän punastuu tämän sanottuaan aavistuksen ja hymyilee vinoa hymyään. "Minkälaisia harrastuksia sinulla on?" hän kysyy Dimitarilta.
Naisen kysyessä Glacituksen sukulaisuudesta Dimo naurahti. ”Ainoa asia mikä Glacituksesta kuuluu meidän sukuun on sen rahat. Se kun ei niillä enää mitään tee. Luultavasti.” Glacitus pyöritti silmiään. ”Ei minulla sillon paljoa vaihtoehtoja ollut.” Haamu sanoi karvaasti ja Dimo nauroi lisää. Sitten animaagi kertoo olevansa Tylypahkasta ja Dimo päästää kiinnostuneen hymähdyksen. Ehkä nainen tietäisi jotain jopa itse tehtävistä; järjestäjäkoulusta kun oli. Sitten animaagi kertoo syystään ulkonaolemiselle näin aamutuimaan. Ja Dimo näkee kuinka puna nousee tuon kasvoille. Mielenkiintoista. Dimitar nostaa kulmaansa miettien syytä tuon käytökselle. Luultavammin jonkinlainen sääntöjenrikkomisreissu? Nuoren jatkaessa ja kysyessä velhon harrastuksista Dimo tajuaa yhden seikan: ”Hei hetkinen! Tiedät Glacituksen nimen, mutta minä en sinun ja haluat tietää jo harrastuksistani? Eikö tuo ole vähän liian nopeaa toimintaa?” Dimitar virnistää. ”Joka tapauksessa, tykkään lentämisestä.” Hän kuitenkin lisää.
Felicity kohotti hieman kulmiaan, kun nuorukainen sanoi, että aino mitä aaveesta sukuun kuuluivat olivat tuon rahat. Kun hän utelee tämän harrastuksia, nuorukaisen huudahdus, saa hänet naurahtamaan, sillä Felly ei ole kertonut nimeään. ”Pyydän anteeksi, minä olen luonteeltani vähän sellainen, alan rupattelemaan ja käyn heti asiaan, enkä hoksaa kertoa nimeäni”, sanoo hymyillen. ”Olen Felly Ollivander ja minun intohimoni on taikajuomat ja muodonmuutokset. Mikä sinun nimesi on?” Sitten hän lisää hymyillen: ”Teen toisinaan yöretkiä, sillä päiväsaikaan minulla ei ole mahdollisuutta kehittää ketuntaitoja rauhassa. Ja koska oppilastoverini eivät osaa näin vaativaa taikuutta, päiväsaikaan muuntautuminen saisi minut vain silmätikuksi enemmän ja minä olen nyt jo joidenkin silmätikkuna.”
”Ei sen mitään.” Dimo vastaa tuon pahoitellessa ettei ollut maininnut aiemmin nimeään. ”Dimo Kosminski, palveluksessanne, jne jne.” Velho naurahtaa esittelylleen, kumartaen vielä tehden esittelystään… omituisemman ja vastaa Fellyn mainintaan taikajuomista: ”Mikä on lempi taikajuomasi valmistaa?”
Sitten Felly kertoo yöretkensä tarkemman syyn. Dimo hymähtää ymmärtävästi. Silmätikuksi joutuminen ei varmasti ollut mukavaa. Dimolla oli asiasta kokemusta, tosin positiivisempaa eikä oppilaiden vaan opettajien taholta. Joten Dimo tuskin tiesi asian todellisen laidan Fellyn näkökulmasta, mutta Dimo ei ollut sosiaalisesti suosittu tyhjästä. Hymähtele kunnes vastakeskustelija luule, että tiedät mistä hän puhuu ja mitä hän tuntee. Idioottivarma strategia.
Felicity hymyilee Dimon kohteliaalle, joskin hieman teatraaliselle eleelle.
Kun nuorukainen hymähtää hänen, osittain todenperäiselle, selitykselle yöretkistä, ei hän tarkenna laisinkaan, että hän käy treffeillä, pitkän matkan päässä. Kun Dimo esittää kysymyksen, mitä taikajuomaa hän valmistaa mieluiten, hän ei mieti hetkeäkään kun vastaa: ”Rauhajuoma.” Hän nimittäin itse tietää, kuinka tarpeellinen se juoma on. Hänen katseensa muuttuu hetkellisesti, aavistuksen surumieliseksi, kun hän miettii edesmenneitä vanhempiaan.
Toisin kuin oppilastoverinsa, hän ei ole lievittänyt sen avulla kokeiden aiheuttamaa paniikkia ja stressiä, vaan vanhempiensa kuolinpäivän aamuna, sitä tuskaa ja ahdistusta, jota kyseinen päivä tuo tullessaan. Hän laskee käden vatsalleen, sillä tuo päivä lähestyy taas uhkaavasti, enää 13 päivää jäljellä.
Felly puistelee päätään ja pakottaa tuon ajatuksen kauemmas mielestään, sen aika ei ole nyt.
”Valmistatko sinä mielelläsi taikajuomia? Onko jokin taikajuoma, mistä sinä pidät erityisen paljon?” Hän kysyy Dimitarilta. ”Harrastatko huispausta?” hän kysyy, saatuaan ensin vastauksen aiempiin kysymyksiin ja tahattomasti hänen äänestään kuuluu sellainen puistatuksen aiheuttama värinä, sillä hän itse vihaa korkeita paikkoja, hän kykenee vaeltamaan vuorilla ja liikkumaan, mutta jos hän on kahdella jalalla, hän tarvitsee tukea sauvasta. Mieluiten hän kuitenkin kulkee siellä varmemmin, neljä jalkaa maassa.
"Minä harrastan liikuntamuotona jästivaellusta ja juoksemista. Ja pelaan myös velhoshakkia", hän kertoo hymyillen.
Kun Felly kertoo lempitaikajuomakseen rauhajuoman ja tuon ilme muuttuu melankoliseksi, rupeaa Dimon mielenkiinto laukkaamaan. Mitä tytölle oikein oli tapahtunut? Rauhajuoma olisi melko tavallinen oppilalle, mutta tuon reaktion saattelemana Dimitar epäili syyksi vai koulustressiä. Sitten tyttö teki Dimon mielestä jokseenkin omituisen eleen kun tuo laski kätensä vatsalleen. Dimon mielestä ele oli keneltä tahansa jotenkin häiritsevä, naisilta vielä enemmän, sillä ele saattoi merkitä lapsen menetystä. Dimo kurtisti kulmiaan, katse yhä Fellyn eleessä. Ehkä sen takia tuo tarvitsi juomaansa?
Dimo havahtuu ajatuksistaan, kun Felly esittää saman kysymyksen miehelle itselleen. ”Eeh, en ole ajatellut asiaa? Ehkä Felix Felicis? Ainakin se on hyödyllinen.” Dimo nyökkäsi katsoen Fellyä. Ja kun tuo kysyy huispauksesta, Dimon silmäkulmaan ilmestyy pilke, joka on siellä vain kun keskustelunaiheena on huispaus. ”Harrastanko? Tottakai!” Dimo huudahtaa innostuneena. ”Pelaan tupani joukkueessa Durmstrangissa, mutta vapaalentäminen on parasta ikinä!”
Felicity katsoo nuorukaista ja hymyilee, tälle ystävälliseti. Vaikka ilme on vielä aavistuksen surumielinen. Hänen vatsassaan tuntui epämieluisalta ajatuskin lähestyvästä päivästä. Hän kuitenkin päätti tsempata ja keskittää ajatukset mielenkiinnon kohteisiin.
Kun hän kuuli Dimon lempi taikajuoman, Felly vastasi siihe: "Se on kyllä mitä mainioin taikajuoma, jos sitä siis käyttää oikein." Kun hän kysyy pojan harrastuksista ja siitä pelasiko tuo huispausta, hän huomasi, kuinka nuorukaisen silmiin tuli pilke ja Felly tiesi siitä, että taisi keksiä sellaisen aiheen, josta toinen pitäisi taatusti. "Minä..." Felly änkyttää hieman. "Minä inhoan lentämistä", hän sitten sanoo suoraan ja naurahtaa. "Minä pystyn kyllä olemaan korpinkynsitornissa ja tähtitornissa ja vaeltamaan korkeissa paikoissa kettuna, mutta lentämistä minä kammoan yli kaiken", kertoo rehellisesti, melankolisuus on haihtunut hänen kasvoiltaan. "Toivonpa totisesti ettei turnajaisissa tarvitse lentää, jos vaikka pääsisin kilpailemaan", sanoo ja lisää: "Vaikka mistäpä minä tiedän, keitä kaikkia kilpailuun pyrkii ja keitä siihen valitaan." Felly hymyilee ystävällisesti ja kysyy: "Millaista ruokaa sinun koulussasi tarjotaan? Kysyn, koska minun vatsani alkaa ilmoittaa jo nälästä."