//Lexus tule tänne laumoinesi//
31.toukokuuta 1983 aamu.
Thaeleira ei ollut montaa kertaa poistunut luolan läheisyydestä avioliiton aikana. Joitain kertoja hän oli päässyt vanhempiensa ja sisarustensa läheisyyteen, vakuuttanut kaiken olevan hyvin, koska totuus ei ollut suostunut tulemaan suusta ulos, mutta suurimmaksi osaksi hän oli luolan pimeimmässä kolkassa antanut vain voimansa parantaa ulkoisia vammojaan, joita Bane hänelle antoi nyrkeillään. Hän pelkäsi kovasti puolisoaan, joka ei nyrkiniskuja säästellyt. Hän olisi tahtonut ystävienkin kanssa voida jutella normaalisti, mutta nyt hän ei enää uskaltanut edes luoda katseita Plioon, sillä jos Bane olisi nähnyt hänen vain vilkaisevankin Plion suuntaan, hän saisi luolassa sellaisen selkäsaunan, että sitä piti taas parannella koko yö.
Toukokuun viimeinen aamu oli koleahko, vaikka kesä oli jo niin lähellä. Thaeleira ei ollut koko yönä nukkunut, hän tiesi että tänä päivänä hän synnyttäisi. Thaeleira oli vain kiertänyt nuotiota ja koittanut syödä ruokaa, mutta sekään ei maistunut. Vaikka hän oli tiineenä, hänelle ei ollut ruoka maistunut kunnolla, kiitos siitä kuului Banelle. Ori nukkui vielä sikeästi, joten nuori tamma lähti hiljaa luolasta. Aamu oli kasteinen ja hän asteli joen suuntaan, hieman virkistäytymään, mutta sitten hän tunsi niin voimakkaan aallon sisällään, että päättikin mennä vanhempiensa luo. Luolan suussa hän huhuili hiljaa pelokkaan värisevällä äänellä: "Äiti? Isä? Minä... minä... taidan synnyttää tänään."
Bolvangar ja Helen olivat juuri käyneet aamupesulla kotiluolasta jonkin matkan päässä lounaassa olevassa koskessa. Ja nyt nuo olivat lämmittämässä keskellä luolaa olevaa nuotiotaan, jotta voisivat alkaa tekemään aamiaista. Noiden nuorin varsa Teherain nukkui vielä vanhempiensa luolassa vaikka olikin jo 17 kesäinen. Tuon nukkumapaikka oli edelleen luolan kauimmainen nurkka, mutta tuo vei nykyään vain tuplasti enemmän tilaa. Vaikutti myöskin siltä, että pian täysi-ikäiseksi tultua tuokin naitettaisiin ja nuori ori saisi oman luolan. Siihen mennessä Bolvangarin ja Helenin varsakatraasta Teherain ja Ayáttara olivat ainoita naimattomia. Ayáttara tosin vaikutti erittäin vastahakoiselta menemään naimisiin ollenkaan, vaikka tuo olikin jo 36 vuoden iässä. Tamma oli usein sanonutkin, että halusi vain keskittyä lauman tulevaisuuden suojaamiseen muilla keinoin.
Pian pariskunta kuuli ääniä luolan suusta ja näki Thaeleiran kurkistavan luolaan jokseenkin kivuliaan näköisenä. Kun tuo sanoi, että olisi aika synnyttää Helen tiesi heti, miten toimia; olihan hän itse kokenut saman jo useampia kertoja. "Oivoi. Oletko jo päättänyt missä haluat synnyttää?" Tamma kysyi ja Bolvangarin avustuksella kumpainenkin nousi ylös ja suunnisti kohti Thaeleiraa.
Thaeleiraa hieman pelotti, mutta hän tiesi kyllä minne haluaisi. "Haluaisin synnyttää siellä, missä minä synnyin", tyttö sanoi epävarmasti. Hänestä tuntui se parhaalta paikalta. Hän kaipasi kovasti rauhaa kylästä ja hän uskoi vakaasti, ettei Bane tiennyt missä kyseinen luola oli ja hän tahtoi olla puolisostaan mahdollisimman kaukana tuona hetkenä. Pelko kuvastui hänen kasvoiltaan selkeästi ja levottomuus näkyi hänen askeleissaan. PIan hän pääsi painautumaan vanhempiensa syliin. "Minua pelottaa", hän sanoi rehellisesti ja äänessä oli itkuisuutta. Kokonaisen vuoden oli Thae elänyt pelossa, ei ollut edes uskaltanut veljiensä lähelle, vaikka oli kaivannut näitä. Jonkun kerran hän oli Teherainin lähelle päässyt Banen huomaamatta ja koittanut kertoa pahasta olostaan, mutta ei ollut kuitenkaan saanut sanaakaan suustaan. Aina jos hän oli Plion nähnyt jossain, hän oli nopeasti kääntynyt pois, sillä ei kestänyt sitä, että oli joutunut parhaasta ystävästään olemaan erossa. Hänen vartalonsa vavahti supistuksista, mutta myös pelosta. "Onko sen pakko syntyä?" hän esitti kysymyksen, hän olisi halunnut ennemmin pitää sen sisällään turvassa Banelta.
Bolvangar nyökkäsi nuoren tamman toiveelle. "Tiedän missä se on." Ori voisi siis johdattaa heidät luolalle ilman, että kummankaan tamman tarvitsisi keskittyä muuhun kuin Thaen olon parantamiseen. Mikä olisi varmastikin tarpeen, sillä pian synnyttävä tamma kertoi pelkäävänsä. Helen rauhoitteli tuota tapansa mukaan, mutta jähmettyi, kun Thae kysyi oliko varsan pakko syntyä. Bolvangar ja Helen katsoivat toisiaan, Helen hieman hajamielisenä omien kuolleena syntyneiden varsojensa menehtymisistä, kun Thae oli kysynyt kysymyksensä. Kumpikaan ei osannut vastata tuohon, sillä luonnollisesti varsan aika oli syntyä nyt, mutta Thaen tilanne oli mikä oli. Vanhemmat tiesivät ettei Thae pitänyt Banesta vieläkään yhtään vaikka olivat olleet jo jonkin aikaa naimisissa, mutta että toivoa ettei varsa koskaan syntyisi? Noiden mielestä se oli osittain julmaa, osittain itsekästä, riippuen miltä kantilta asiaa katsoi. Toisaalta he eivät olleet oikeutettuja sanomaan asiaan juuta eikä jaata, joten he jättivät asian sikseen ja valmistuivat antamaan täyden tukensa, sille mitä ikinä tulisi tapahtumaankaan Thaen synnytyksen aikana. Thaeleira tietäisi tilanteensa paremmin. Banekaan ei vaikuttanut kovinkaan isälliseltä, joten Thaen kysymyksessä oli ehkä jotain perääkin. Bolvangar huokaisi ja viittoi muita seuraamaan perässään. "Mennään." Tuo sanoi ja uskoi ettei heidän tarvitsisi kiirehtiä kovinkaan paljoa, sillä Thae vaikutti vielä pysyvän pystyssä. Luolalle ei olisi kovinkaan pitkä matka; jos Bolvangar muisti oikein oli luola muutaman kivenheiton ja joen ylityksen päässä heidän kotiluolastaan länteen. Helen otti Thaeta käsivarresta hellästi kiinni ja Bolvangarin saattelemana he lähtivät kohti luolaa, jossa Thae traagisten tapahtumien saattelemana oli monta vuotta aiemmin itsekin syntynyt.
Thaen sisällä vavisi pelko, hän tunsi pienokaisensa vaimeat liikkeet, kun hän kulki vanhempiensa mukana. Pelko ei ollut nyt enää vain itsensä puolesta vaan sen pienokaisen. "Ei sillä etten minä sitä haluaisi, mutta se olisi paremmassa turvassa kohdussa", Thae sanoi epävarmana, huomattuaan vanhempiensa reaktiot. "Bane ei rakastaisi sitä yhtään", tyttö sanoi hijaa. Bane tahtoi sen vain koska se toisi hänelle tunnetta miehuudesta, ei siksi että rakastaisi sitä. Thaeleiran pelko oli valtavaa pienokaisen puolesta, Bane halusi itselleen vain lelun, jolla leikkiä kun halutti, mutta tamma tiesi sen, että kun pienokaisen itkisi nälkäänsä tai muuten, niin Bane hermostuisi siitä. Jopa Thaeleiran kyyneleet ja surun nähdessään, Bane oli hermostunut ja käyttänyt nyrkkejään, Thaeleiran voimat kuitenkin aina paransivat vammat. Banen kanssa aviossa ollessa, parantajan voimat olivat nuorelle tammalle vain kirous. Thae painautui täristen äitinsä syliin, pelko vavisutti koko kehoa.
Nuorempana Bane oli ollut hyvin kunnioitettu kentauri, myös Bolvangarin ja Helenin mielestä, mutta jossain vaiheessa tuosta oli tullut hyvinkin erilainen. Sitä oli niiden, jotka olivat Banen tuolloin tunteneet vaikea uskoa. Mutta nyt se miten Thae käyttäytyi miehensä lähellä tai tuosta puhuessa; ei ollut epäilystäkään, että Bane ei ollut se sama kentauri ja jokin ei ollut kunnossa. Oli jo monen monituista kertaa ilmennyt merkkejä jostain, mitä Bolvangar ja Helen eivät osanneet vielä sanoittaa; mitä Banen luolan perukoilla tapahtui avioparin välillä ja miksi Thae vain...kuihtui ja oli vain varjo entisestään. Ehkä he eivät vain halunneet uskoa, että joku laumasta oli kykenevä laittamaan kanssalaumalaisen sellaiseen tilaan, mihin Thae näytti olevan menossa päivä päivältä. Mutta toisaalta Magorian oli jo yhden samaan, ja pahempaan, kykenevän laumaan päästänyt, eikä kumpikaan tuohon päätökseen kuolleen orikentaurin vanhemmista tulisi sitä antamaan anteeksi. "Ymmärrän kyllä." Sanoi Helen vaimeasti hymyten nuorelle tammalle. Mitä synnytyksen aikana tapahtuisikaan ja mihin se johtaisikaan, kumpikin Thaen vanhemmista olisi silti vankasti Thaen puolella ja haluaisi tuolle vain parasta, vaikkei Banesta olisikaan todellisuudessa haittaa. Mikä olisi hyvin epätodennäköistä Thaen käytöksen perusteella, mutta mikäli Thaeleira tuntisi olevansa liian nuori saamaan varsan ja kaikki johtui vain siitä, voisivat Bolvangar ja Helen pitää varsasta huolen. Tamma oli alunperinkin Bolvangarin ja Helenin mielestä liian nuori avioon sinä kesänä, kun Bane vaati tuosta vaimoaan, mutta kumpikin oli kuitenkin luottanut Magorianin sanaan. Ehkä sekin päätös olisi pitänyt kyseenalaistaa. Thae painautui Helenin syliin yhä tiukemmin ja vanhempi tamma tunsi tuon vapinat. "Ei hätää, olet kyllä turvassa luolassa." Sanoi Helen ja halasi Thaeta takaisin. Bolvangar katsahti taakseen kuullessaan noiden sanat ja näki Thaen kasvavan pelokkuuden. Huolestuneena tuo katsoi vaimoaan, joka hymysi rauhoittavasti. Mitä ikinä tapahtuisikaan, nuo puolustaisivat Thaeta ja tällä kertaa KAIKILLA voimillaan. Bolvangar nyökkäsi ja ymmärsi täysin Helenin äänettömät sanat. He olisivat tuota pikaa joen ylityspaikalla; siitä ei ollut enää kauan luolalle. Ja jos Bane saapuisi paikalle, tuo passitettaisiin oitis kauas Thaeleirasta.
Thaeleiran olo tuntui turvalliselta isän ja äidin seurassa, mutta silti häntä pelotti. Häntä pelotti tulla äidiksi, hän ei ollut laisinkaan valmis henkisesti siihen, että joutuisi tulemaan äidiksi Banen lapselle, henkisesti hän oli yhä se 16-vuotias, joka haaveili vapaasta elämästä omien kykyjensä voimistamisesta ja siitä, että saattoi olla paljon luonnossa ja kehittää taitojaan kasvien parissa, mutta hänet oli väkisin pakotettu Banen puolisoksi. Koko avioliiton aika vilisti nyt tytön tyhjissä silmissä ja mielessä. Kuinka Bane oli hänet henkisesti alistanut alemmas ja alemmas, ottanut väkisin ja puhunut alentavasti hänelle. Niinä päivinä kun Thaeleira pääsi ulos, hän ei ollut uskaltautunut olemaan kauaa poissa, sillä selkäsaunat olivat niin herkässä. Eräänä iltana Bane oli raivostunut siitä, kun Thaeleira oli voinut huonosti ja oksentanut joitain kertoja ja Thaeleira oli vain seuraavana aamuna herännyt nuotion vierestä, tajuten että Bane oli suivaantunut hänen pahoinvoinnistaan ja piessyt hänet tajuttomaksi. Tytön kroppa oli yön aikana parantanut fyysiset vammat, mutta henkisiin vammoihin voimat eivät riittäneet.
Lauman juhlissa, Thaeleiraa olivat tutut kentaurit lähestyneet ja varmasti moni oli havainnut, tytön vetäytyvän Banen taakse, sillä niin mies oli kotiluolassa käskenyt. Bane sitten esitti kaikille, kuinka hänen nuori vaimonsa oli kainostunut ja ujosteli vieraita ja se oli muista ilmeisesti normaalia, mutta ne jotka hänet todella tunsivat, tiesivät ettei Thaeleira ollut pohjimmiltaankaan ujo.
Kun kolmikko tuli joen ylityspaikalle, havahtui Thaeleira muistikuvistaan ja asteli varovasti joen yli. Samassa lapsivesi lorisi jokeen ja hän säikähti sitä, mutta yritti pysyä rohkeana ja seurasi vanhempiaan. Epävarmasti hän kääntyi katsomaan kylän suuntaan, sillä pelkäsi Banen seuraavan heitä, mutta ainakaan vielä tuota ei näkynyt ja kuulunut, niinpä tyttö rohkaistui enemmän ja asteli joen yli. Kun he pääsivät hänen syntymäluolaansa, hän asteli levottomana. Ja kuulosteli epävarmasti peurankorvillaan, jokaista ääntäkin, hän pelkäsi kovasti, että Bane ilmestyisi paikalle. Kun hän yhtäkkiä kuuli Banen äänen, pelko kouraisi sisimmässään. "Tämä on liian pyhä paikka, että hän olisi tervetullut", Thaeleira sanoi ja painautui äitinsä syliin uudestaan ja puristi käsillään tiukasti korviaan ja sulki silmänsä ja alkoi mutista hiljaa: "Pois paha kauas täältä. Pois paha kauas täältä. Se ei ole tervetullut tähän luolaan. Nyrkit kauas minusta."
//Sori nyt tästä pitkästä välistä; iski paha inspiksen puute :')
Kun kolmikko saapui Thaeleiran valitsemalle luolalle Helen auttoi Thaen luolaan, jossa tuo jonkin aikaa pyöri hermoissaan. Helen oli nähnyt kun tuon lapsivesi oli tullut ja tamma tiesi, ettei synnytyksen aktiivisin vaihe ollut enää kaukana. Banen äänen kuullessaan nuori tamma tarrasi nopeasti äitiinsä ja Thaen sanat kuullessaan Helenin huoli Thaen tilanteesta vain kasvoi. Löikö Bane todella Thaeleiraa? Helen ei olisi tahtonut uskoa tuota, mutta jos tamma kääntäisi vain selkänsä tuolle epämiellyttävälle ajatukselle ja se olisikin totta... Heleniä puistatti koko ajatus. Jotain oli kuitenkin tehtävä. Tamma tiesi, että Bolvangar oli kuullut Thaen ensimmäisen vastaväitteen Banen luolalle päästämisestä. Helen katsoi mieheensä merkitsevästi ja näki kuinka ori tajusi tilanteen. Bolvangar lähti Banea vastaan ja Helen kääntyi Thaen puoleen. "Bane ei pääse tänne. Älä huoli." Tuon sanottuaan Helen ohjasi nuoren tamman syvemmälle luolaan ja makuulle, jotta tuo olisi mukavemmassa asennossa kun tilanne eskaloituisi.
//Eipä tuo mitää, ite kullakin joskus inspiraatio kateissa.//
Thaeleira rauhottui pikkuhiljaa. Ja siirtyi äitinsä ohjaamaan syvemmälle luolaan makuulle. Hän yritti keskittää ajatukset johonkin mukavampaan, mutta pienokainen ei ollut halukas jakamaan huomiota syntymänsä hetkellä mihinkään muuhun. Thaeleira alkoi uikuttaa hieman kivusta, hänen parantavat voimansa eivät pitäneet kipua poissa, vaikka hän koitti keskittää ajatuksensa kivun poistamiseen. Thaen katse harhaili levottomasti äidin luo. "Minusta tuntuu, että se syntyy ihan väärin päin", hän sanoi peloissaan ja kun voimakkaat työntösupistukset alkoivat, pelko osoittautui todeksi ja ulos työntyi aluksi vain yksi jalka, pelokas tyttö alkoi itkeä ja kipukin voimistui. Ei siinä lopulta mennyt montaakaan hetkeä, ehkä noin puolisen tuntia, kun hän äitinsä avulla sai synnytettyä pienen orivasan. Thae katsoi hyvin epävarmasti ja jokseenkin vailla tunteita pienokaista. Hän ei tuntenut sitä kohtaan ei yhtään mitään. "Onko normaalia, että minä en tunne sitä kohtaan yhtään mitään?" hän kysyi ääni väristen äidiltään. Pienokainen ei jaksanut edes itkeä, se oli pieni ja heiveröinen, joten Thaeleira keskitti kaikki voimansa mitä pystyi ja kävi käsillään pienen vasan läpi. Hän tunsi käsissään kuinka sen kehoon tuli elämän virtaa kuin tulenkipinöinä ja pian pienokainen päästi ensi parkaisunsa ja avasi silmänsä. Kun se oli selvästi elävien kirjoissa, Thaeleira ei voinut mitään sille, että hän kavahti vasaa kauemmas, hän ei kokenut mitään kiintymystä ja mitään tunteita tai vaistoja tuota outoa olentoa kohtaan, jota oli kuukausikaupalla suojellut kohdussaan. "En minä pysty sitä hoitamaan, minä en pysty suojelemaan sitä paholaiselta", Thae kuiskasi ja alkoi nyyhkyttää. "Minä en tunne sitä kohtaan mitään", Thae sanoi. Hän oli nähnyt laumassa vuosien varrella äitejä, jotka olivat ikionnellisia synnyttäessään pienokaisia ja saadessaan hoivata heitä, toisaalta näillä oli hyvät puolisot. "Minä en halua olla vielä kenenkään äiti", Thaeleira nyyhkäisi ja perääntyi pimeimpään kolkkaan luolassa ja käpertyi kääröksi.
Thaeleiran synnytettyä äitinsä avulla vasansa, näki kumpikin vanhempi miten Thae oli hieman shokissa tilanteesta. Helen rauhoitteli tytärtään vakuuttamalla, eetä jokainen tunne mitä tuo nyt tunsi oli varmasti sama kuin monella muullakin vastasynnyttäneellä. Helenin huomatessa Thaen aikeen parantaa vasansa tamma hymysi vienosti. Thaen vaistot olivat vahvat, mutta riittivätkö ne haluamaan pitää vasansa? Heti vasan päästäessä ensimmäiset äänensä otti Helen orin suoraan syliinsä, kun vanhempi ja kokeneempi tamma tajusi että Thae ei sitä syliinsä ottaisi tuon kavahtaessa kauemmas. Nyt Bolvangar, joka oli ollut hiljainen koko toimituksen ajan, huokaisi ja sanoi: "Minä ja äitisi voisimme pitää siitä huolen." Bolvangar vilkaisi vaimoonsa joka piti vasaa sylissään sen näköisenä, ettei olisi kehdannut toivoa vasaa hoidettavakseen. Bolvangar kääntyi Thaen puoleen joka oli nyt perääntynyt luolan nurkkaan, kauas vasastaan. "Bane ei pääsisi siihen käsiksi." Bolvangar oletti, että tamman puheet paholaisesta koskivat Banea. Tuon aviomiestä. Sitä jota Thaella ei pitäisi olla aihetta pelätä. Bolvangar pudisti päätään. Ori ei voinut uskoa miten hän oli voinut antaa tapahtua näin. Bolvangarin ajatukset jeskeytyivät kun tuo kuuli Helenin vavisevan äänen: "Mikä on hänen nimensä...?" Tamma kysyi Thaeleiralta hiljaa katsoen vasaa sylissään. Bolvangar pystyi kuvittelemaan miltei hetki hetkeltä mitä tamma muisteli: kaikkien heidän omien varsojensa menetykset; kuinka monta kertaa tamma oli itse joutunut halaamaan jokaista elotonta varsaansa, mutta myös ne hetket kun varsa eli sekunninkin pidempään kuin yksikään kuolleista varsoista. Eikä Caernunnosinkaan kohtalo ollut varmasti kaukana tamman, ja orin itsensäkään, ajatuksista sinä hetkenä.
Thaeleiran äidinvaistot riittivät juuri ja juuri parantamaan vasansa, mutta muuten hän tahtoi vain perääntyä. Hän kuuli helpotuksekseen, että isä ja äiti ottaisivat vasansa kasvatikseen ja kuiskasi: "Sitä minä toivoinkin, että te... Kun en minä." Thaeleira ei pitänyt itsestään, tuntui pahalta kun oli tullut äidiksi vastoin omaa tahtoaan, kykenemättä lainkaan tuntemaan pienokaista kohtaan mitään äidillistä. Hän oli kamalan helpottunut, että isä ja äiti lupasivat pitää Banen kaukana lapsesta. Ja kun äidin vapiseva ääni kysyi lopulta pienokaisen nimeä, Thaeleira mietti hetken ennen kuin vastasi takellellen: "Nu-Nubuin. Teidän poikanne, Nubuin." Hän sanoi varmemmalla äänellä ja hän jopa tunsi sisällään voimakkaasti, että päätös oli oikea. "Minä voin olla sen kanssa välillä, mutta olkaa te vanhemmat sille", nuori arka tamma sanoi ja uskalsi tulla taas varjosta esiin ja hän painautui isäänsä vasten, kun äiti hoiti pienokaista. "Minä en vain tunne mitään. Älkää pakottako minua palaamaan enää paholaisen luolaan. Bane on pahinta mitä eteeni on koskaan tullut", tyttö sanoi hiljaa ja kiertoi tärisevät kädet isänsä lantion ympäri ja painoi kasvonsa siihen turvalliseen syliin. Kyyneleet valuivat nuoren tamman poskille, siinä isän sylissä oli turvallista.
Bolvangar nyökkäsi vastasyntyneen vasansa nimelle hyväksyvästi ja katsoi samalla Helenin yhä haikeaa ilmettä. "Olemme Nubuinin vanhemmat." Tamma sanoi ja vaikkei tuo tehnyt tavallisesti noin äkkiä päätöksiä ilman Bolvangaria, oli Helen täysin varma, että tästä päätöksestä ei tarvinnut todellisuudessa edes keskustella. Kun Thae uskaltautui takaisin heidän luokseen, pois luolan syrjemmästä ja anoi lupaa erota Banesta, Bolvangar oli varma, että jos päätös olisi ollut alun alken hänen, ei Thae olisi koskaan joutunut naimisiin Banen kanssa. Toisaalta ehkä Thaeleiran ei enää tarvitsisi ollakaan Banen puoliso; olihan Aegistosin aviolupaus teoriassa jo täytetty. "Meidän täytyy kysyä sitä Magorianilta. Mutta uskon, ettei sinun tarvitse huolehtia Banesta enää." Bolvangar sanoi ja silitti Thaen päätä tuon halatessa isäänsä. "Voisimme lähteä johtajan luokse vaikka heti. Pystytkö kävelemään sinne asti?" Normaalisti nuori tamma olisi varmaan pystynytkin, mutta tuon kunto nyt oli mitä oli Banen ja synnytyksen jäljiltä.
Thaeleira painautui isänsä kylkeä vasten. Hän tiesi olevansa nyt turvassa. "Kyllä minä jaksan kävellä sinne", nuori tamma vakuutti ja hän kiersi kätensä isänsä uuman ympärille ja otti itselleen henkistä voimaa. Oli hieman kauhistuttavaa astua luolasta ulos, mutta nyt ei enää tarvitsisi palata paholaisen luolaan, jolta Banen luola tuntui. "Minä jaksan kyllä", hän vakuutti itselleenkin ja katsoi isäänsä silmiin. "Minä tiedän, että nyt kaikki palaa parempaan suuntaan", Thae sanoi ja hän luotti siihen vahvasti. Hän tiesi, ettei kukaan enää voisi pakottaa Banen luo, kun he kuulisivat, miten paha Bane oli.
Kun kaikki neljä kentauria tulivat ulos luolasta, Nubuin Helenin käsivarsilla, odotti heitä jokseenkin ikävä yllätys luolan näköpiirissä. Bane oli tullut paikalle uudemman kerran ja halusi nähdä vasansa. Bolvangarin ilme muuttui äkkiä ärtyneeksi, kun Bane tömisteli lähemmäs heitä. Bolvangar viittoi tammoille, että noiden olisi parempi pysyä nyt hänen takanaan. "No? Missä se on?" Kysyi Bane tökerösti. "Missä on poikani?" Banen virne kasvoi tuon naamalla. Ori oli varma, että vasa olisi ori, sillä muusta ei Banelle olisi hyötyä. Tuo asteli lähemmäs Bolvangaria ja huomasi nyt nukkuvan Nubuinin Helenin sylissä. Bane oli aikeissa ottaa vasan itselleen, mutta ennenkuin tuo ehti liikahtaakaan otti vanhempi ori miekan huotrastaan ja sanoi: "Jos kosket minun poikaani, et ole tässä laumassa enää kauaa." Bane naurahti. "Vai sinun poikaasi? Kaikki tietävät miten vanhimmalle sinun pojistasi kävi. Ja niille muillekin jotka eivät paljon päivänvaloa nähneet. Saa nähdä käykö tuollekin samalla lailla. Tammasi ei varmasti kestäisi sitä." Bane virnisti ja Bolvangar hörähti tuolle uhkaavasti. Mitä Bane ikinä juonikaan, nyttemmin oli selvää, ettei se ollut kenellekään hyväksi ja vielä vähemmän tammoille. Bolvangar vittoi takanaan olevia tammoja ohittamaan heidät, kunnes lähti itsekin noiden mukana Magorianin luolaan päin. Ori myös varmisti samalla ettei Bane lähtenyt enää heidän peräänsä.
Thaeleiran vatsanpohjassa muljahti ilkeästi, kun luolan ulkopuolella oli Bane, hän painautui äitiään vasten, mutta pysyi yllättävän vahvana. Hänellä ei kuitenkaan ollut rohkeutta vastata Banelle, mutta kun tämä alkoi morkata äidin ja isän kykyä huolehtia vasasta, hän tiuskaisi: "Sinun kanssasi hän ei eläisi edes huomiseen, mutta äidiltä ja isältä se saa rakkautta ja hoivaa ja turvan sinua vastaan. Sinä et saa sitä ikinä, se ei ole sinun millään tavalla!" Thaeleira suorastaan säikähti omaa rohkeuttaan.
Hän painautui taas äitään vasten ja kun hänen isänsä viittoi heitä ohittamaan orit, Thaeleira veti äitiään mukaansa, hänen jalkansa tärisivät pelosta, mutta hän luotti, että isä piti Banen kaukana hänestä ja pienokaisesta. Kun he lopulta pääsivät Magorianin luolalle, Thaeleiran vatsanpohjassa muljahti uudestaan ilkeästi, mutta vanhempiensa kanssa hän uskalsi astua luolaan, mutta jälleen sanat takertuivat kurkkuun, hänen rohkeat sanansa olivat valuneet kaikki Banelle ja hän oli taas arka ja pelokas itsensä, kun hän vainoharhaisesti katsoi sinne suuntaan missä Bane oli.
//on ollut paljon muuta ajateltavaa viime päivinä, kun koiralla löytyi nivelvaivaa ja on pitänyt iskääkin käydä auttelemassa, mut nyt taas muistin tänkin maailman <3 //