Sapphire
Hour of the Wolf - Nibsin roolipelimaailma // Hahmot - Stephen Hunter King


STEPHEN HUNTER KING

Ensimmäinen täysin itse luomani hahmo ties kuinka moneen vuoteen. Lähtökohtaisesti halusin vain oppilashahmon yhteen HP-roolipeliin ja tietysti sen piti olla ihmissusi koska olen niiden elinikäinen fani. Mutta halusin kokeilla jotain erilaista.

Tällä erää olin kyllästynyt siihen suosituimpaan kuvaan ihmissusista jossa ne angstaa itsensä hengiltä. Halusin tutkia hahmoa joka on saanut tartunnan hyvin nuorella iällä ja rakastaa lähes kaikkea siinä. (Siis kaikkea paitsi muodonmuutoksen kipua.) Varsinkin HP-maailmassa jossa tunnettua parannuskeinoa ei ole. "Seiska" oli mainio tilaisuus siihen, kun siellä pääsee vuorovaikutteisesti käsiksi hahmon psykologiaan jo sen lapsuusvuosista lähtien. Kuin myös tyypillisyydestä vastakkaiseen suuntaan pyrkimisestä johtuen, halusin hahmon joka ihmissuteuden ja sen tuoman psyykkisen epätasapainon keskelläkin on silti sosiaalinen ja positiivinen persoona, ja lapsena suht tavallinen lapsi, suht normaalin perhe-elämän ja muun elämän keskellä.

Koska olen myös suuri trilleri- ja kauhugenren fani ylipäärään, halusin tuoda mukaan synkempiäkin elementtejä kuten äidin häiriintyneen historian ihmissusien kanssa josta aion vielä repiä ilon irti mitä Hunterin äiti-poika-suhteeseen tulee...Ja jotta kaikki ei liittyisi ihmissusiin, niin vuosikymmeniä sitten kadonneen lähisukulaisen mikä inspiroitui suosikkikirjastani Syvä kuin meri.

Tässä vaiheessa olin jo niin inspiroitunut että aloin syventyä hahmoon naurettavan yksityiskohtaisesti, kuten hahmoesittelystä näkyy, enkä edes ole kirjannut sinne kaikkea. Tuolla on koneellani pitkä lista nippelitietoa asiakirjoissa.
Hunter inspiroitui osittain aivan ensimmäisestä täysin itse luomastani hahmosta. Kelmien ja Remuksen kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä - samankaltaisuudet heihin tulevat aivan jostain muualta.

Hunter on tavallaan puolueeton, eli häntä ei liiemmin kiinnosta sen enempää Potterit kuin Voldemortitkaan sotimismielessä, mutta toki hän hyvisten puolta auttaisi jos pyydettäisiin. Tosin psyykkeensä takia saattaa käydä läpi niinkin synkkiä kausia että auttaisi pahiksiakin... Mutta rakastan tätä poikaa niin paljon, että hänestä taitaa tulla ensimmäinen OC-hahmoni jolla on valoisa tulevaisuus.

---> STEPHEN HUNTER KING - HAHMOESITTELY
Teksti & hahmo © Nibs
  • Videoita Hunterista löytyy täältä.
  • Tällä hetkellä julkaistut ficit Hunterista löytyy täältä.
  • Katso myös Hunterin isän, Jacob Kingin hahmoesittely?

Pelaan Hunterilla roolipeleissä:
- Hogwarts Refouncded - Harry Potter AU







~ETUSIVU~


Title graphic / Otsikkokokuva © Nibs | Text content / Tekstit © Nibs
CONTACT: kieran(at)luukku.com

Title graphic photo credits:
Full moon: adem80 / Foter / CC BY-NC
Wolf: mikhailhanafi / Foter / CC BY
Chilfren: sami_sey / Foter / CC BY-NC
The background texture is offered by EOS Development.

DISCLAIMER:
I don't own the character Barty Crouch Jr. or the Harry Potter universe but they belong to J.K. Rowling.
This is a non-profit site for entertainment and educational purposes only.
I have no intention of infringing anyones copyright.

Copyright Disclaimer Under Section 107 of the Copyright Act 1976, allowance is made for "fair use" for purposes such as criticism, comment, news reporting, teaching, scholarship, and research. Fair use is a use permitted by copyright statute that might otherwise be infringing. Non-profit, educational or personal use tips the balance in favor of fair use.