Mistä on pienet pojat tehty?

[Jacob King]

// Cullodena tänne päin. //



Maanantai, 9.5.1988

Puolisen vuotta sitten Jacob oli palannut viiden vuoden uratauolta töihin, samoihin aikoihin kun oli eronnut kumppaninsa Carrien kanssa eri osoitteisiin. Suhdetta ja perhettä pyrittiin pitämään kasassa mahdollisimman hyvin, mutta elämänmuutos oli valtava monella tavalla koko porukalle, samalla kun lasten hyvinvointi ja rutiinien normaalina pysyminen oli ensisijaista. He jakoivat yhä lasten huoltajuuden, mutta nämä asuivat vain hänen kanssaan sen sijaan että vaihtelisivat asuntoa säännöllisesti.
Töihin palatessaan viime joulukuussa, hän oli onneksi saanut järjestettyä itselleen enimmäkseen päivävuoroja mikä poliisin työssä ei ollut itsestäänselvää. Asemalla jonne hänet oli sijoitettu ei ollut kovin montaa perheellistä konstaapelia ja pienten lasten huoltajat olivat ensisijalla päivävuoroihin. Tämän vuoden vuorot oli toki jo jaettu joulukuuhun mennessä, mutta se oli lopulta ollut järjestelykysymys minkä hänen pomonsa oli mielellään hoitanut - sen verran pätevä hän oli pitkän uransa aikana osoittanut olevansa. Mutta tälle viikolle oli kuitenkin muodostunut merkittävä henkilöstövaje iltavuorolaisissa eli hänenkin oli käytävä iltavuorossa koko työviikko.

Tilanne oli ikävästi osunut työviikolle jossa päivät osuivat maanantain ja perjantain välille, eli lapsenvahdin löytäminen oli viikonloppupäiviä hankalampaa. Carrie ei ollut tällä hetkellä edes Lontoossa vaan työnsä merkeissä Kentissä. Ja hän ei vielä lämmennyt ajatukselle palkata täysin tuntematonta, monestakin syystä mutta myös koska läheisten ja ystävien suhteen ainakin tiesi ketkä osaavat lapsen puhallus-painelu-elvytystä tarpeen vaatiessa.
Hänellä oli kohtuullinen valikoima mahdollisia lapsenvahteja ystävä- ja kaveripiirissään ja hän oli aina valmis maksamaan kohtuullisen palkan (joskin lähimmät ystävät eivät sitä pyytäneet), mutta tietenkin näilläkin oli työt ja muu elämä. Tosin, osa kieltäytyi koko illan saatikka päivien keikasta silloinkin vaikka olisi ehtineetkin, nimittäin ne joilla ei riittänyt kärsivällisyyttä tai hermoja hänen vilkkaan sekä käytännön pilailua rakastavan poikansa vahtimiseen.
Tällä kertaa hän oli selvinnyt ilman suurempaa stressiä; lasten kummitäti, Julie, oli kyennyt vahdiksi maanantaista torstaihin. Perjantaina tenavat saivat suunnata suoraan koulusta kavereiden luokse kun ei ollut kouluilta. Julie oli onnettomasti joutunut perumaan maanantain, mutta yksi uusimmista ystävistään oli suostunut hommaan kun hän viikonloppuna oli tätä kysynyt.
Hän oli alunperin kohdannut Denan jo kymmenisen vuotta aiemmin kun tämä oli ollut vasta teini ja hän itse nuori aikuinen jo hyvän matkaa etsiväkonstaapelin virassa. Hän oli aikoinaan tehnyt osansa tytön hengen pelastumisessa ja auttanut polulle alkoholi- ja huumekierteestä selviämisen suuntaan. Hieman yli kaksi vuotta sitten tämä oli yllättäen ilmestynyt tuohon oven taakse kiitosten ja eväiden kera. Heidän välilleen oli pikkuhiljaa muodostunut kaveruus ja lopulta jopa ystävyyden tasolle, hänen talonsa oli Denalle suhteellisen tuttu ja hän oli vuosien varrella ehtinyt seurata lastensa ja Denan vuorovaikutusta, joten tässä vaiheessa hän koki voivansa pyytää tätä lapsenvahdiksi ainakin nyt yhden illan ajaksi. Denalla ei ehkä ollut hirveästi kokemusta lapsista, mutta ei tenavista huolehtiminen itsessään tälle täysin vierastakaan ollut.

Kello kipusi kohti puolta yhdeksää, Jacobin istuessa ruokasalin pöydän ääressä päivän lehden parissa. Tutkien oliko tämän päivän sääennuste muuttunut eilisen jälkeen. Toukokuun alku oli ollut epävakaata ja osittain sateista, eilen oli jopa ukkostanut, mutta tästä luvattiin yhä mainiota kevätpäivää; lähes pilvetöntä taivasta myöhäiseen iltaan asti eli ihanan aurinkoista ja kuivaa, ja vaikka aamu oli ollut kylmä se oli jo muuttunut viileään päin. Iltapäivästä ja alkuillasta luvattiin mukavan lämmintä, parinkymmenen asteen tuntumassa.
Hänen työvuoronsa alkaisi kolmelta, joten tästä ehtisi jopa nauttia pari tuntia, Jacob mietti päättäessään viettää aamupäivän ja alkuiltapäivän kaupungilla. Hän oli pyytänyt Denaa saapumaan puoli kahden aikaan jotta he ehtisivät rauhassa käydä läpi tarvittavat asiat ja ratkaista mahdollisesti ilmenevät ongelmat ennen kuin hänen olisi lähdettävä puoli kolmen aikaan. Hyvän sään sattuessa hän kun oli aikonutkin kävellä ja matka kestäisi parikymmentä minuuttia, mutta työvaatteisiin vaihto veisi oman aikansa. Kuten useimmat virkatoverinsa hän ei mielellään vaihtanut univormuun tai siitä pois kotona, välttääkseen hidastuksia ja häiriöitä työajan ulkopuolella kansalaisten kuvitellessa että sitä oli työajalla. Toki hän oli valmis myös ilmiintymään, jos asiat venähtäisivät pidemmälle.

Yhtäkkiä jokin nyki pöydällä lojuvaa lehteä villisti.
”Isi, oletko ihan varma, ettei Dumo voi tulla myös?” 8-vuotias poika tiedusteli toiveikkaana pöydän viereltä jossa seisoi käsi lehden päällä kohdassa jota hänen isänsä oli juuri lukenut.
”Olen,” Jacob vastasi tyynesti, vaikka kyselykerta oli ainakin kolmas viikon aikana. Hän oli varma että tenava muisti kyllä päätöksen ja syynkin, kunhan vaan elätteli toiveita että jos kuitenkin jotenkin. Denan pikkuveli, Dunmore oli kaverustunut hänen lastensa kanssa, etenkin Hunterin, joskin ikäeron ollessa melkoinen se oli melkolailla hänen ja Carrien valvonnassa. Nyt kyse oli kuitenkin vain siitä että hän halusi lapsenvahdin joka osaisi hoitaa keikan kypsästi ja itsekseen. Siksi hän ei palkannut teini-ikäisiä lapsenvahdiksi, näillä kun oli houkutus kutsua kavereita tai poikaystäviä kuvaan viimeistään vahdittavien tenavien nukkumaanmenoajan jälkeen vaikka se olisikin kielletty. Hänen arvomaailmassa nimittäin, jos ottaa vastuuta toisen lapsista niin siihen ei kuulu satunnaisten kavereiden tai poika/tyttöystävän kanssa hengailu samanaikaisesti. Korkeintaan, jos aivan välttämätöntä niin mukana voisi olla joku toinen samanikäinen vekara vahdittavana, mutta rajansa silläkin – yksi silmäpari kun ei voinut vahtia määräänsä enempää lapsia. Tästä huolimatta hän oli päätynyt kysymään Denaa joka oli hieman jälkeenjääneen pikkuveljensä huoltaja, sillä nykyään Dunmore oli sentään jo jotain 15-vuotiaan henkisellä tasolla. Eli hän uskoi ettei poika tarvitsisi siskoaan vuorokauden ympäri.
”Ihan mälsää,” Hunter valitti istahtaessaan viereiselle tuolille ja lysähtäessään pöydälle, käsivarret tyynynään.
”Mutta pidättehän te Denasta?” hän lisäsi, enemmänkin toteamuksena, katsahtaen poikaan.
”Joo, hän on ihan kiva, mutta kun hän on tyttö,” Hunter tuhahti, ja puolivahingossa sinkosi ison teelusikallisen hienosokeria ympäri pöytää laiskasti leikkiessään kaivuria sokerikulholla. ”Joudun oleen koko illan tyttöjen keskellä!”
Jacob naurahti vaimeasti ja sydämellisesti. Julie oli pitkälti ainoa naispuolinen lapsenvahti jota vastaan viikarilla ei ollut yhtään mitään, johtuen ehkä siitä että tämä oli ollut pojan elämässä syntymästä saakka ja tavallaan oli perhettä.
”Ja joka kerta kun järjestän jonkun miespuolisista ystävistäni, Freya joutuu olemaan poikien keskellä,” hän huomautti kääntäessään sanomalehden viimeisen sivun televisio-ohjelmien puolelle.
”Hmhf,” poika äännähti ja kommentoi lähes välittömästi, ”Ei sillä ole väliä. Freya on vain tyhmä pikkusisko.” Toki hän siskoaan rakasti, mutta vähät hän tämän pitämisistä silloin kun oli kyse illasta kotona ilman vanhempia!
”Vai niin,” Jacob hymähti eikä jaksanut jatkaa aiheesta vääntöä, ei se kuitenkaan johtaisi mihinkään muutokseen. Sitä paitsi, hän pyrki mahdollisuuksien mukaan järjestämään lapsenvahdin joka jaksoi mahdollisissa virikeideoinnissaan ottaa huomioon että tässä oli sekä pikkutyttö että pikkupoika. Eikä porukan jatkuvasti tarvitsisi yhdessä puuhata, lapsenvahdin perustarkoitushan oli yksinkertaisesti olla läsnä ja pitää vekaroita silmällä mahdollisten vaara- tai ongelmatilanteiden varalta ja tietysti huolehtia perustarpeista.
”Anna hänelle tilaisuus, päivästäsi voi tulla vaikka miten kiva,” mies totesi pörröttäen vekaran mustia kutreja. ”Menehän nyt tarkistamaan että reppusi on pakattu, kohta on lähdettävä,” hän lisäsi vilkaisten seinäkelloa.
”Joo...” poika mutisi vaisusti, mutta muistutti itseään lopulta siitä, että illasta sai enemmän irti kun oli lapsenvahti joka ei tuntenut heitä liian hyvin eikä talon kaikkia sääntöjä. Se piristi hieman vekaran mielialaa muutenkin, hän kun ei erityisemmin pitänyt maanantai-aamuista silloin kun ne olivat koulupäiviä.

Hieman ennen yhdeksää sisarukset riensivät koulun porteista sisään ja Jacob jatkoi matkaa ydinkeskustan suuntaan. Tavallisesti työpäivänä hän vei lapset kouluun autolla ja iltapäivällä tuttu lapsenvahti nouti nämä kävellen, mutta aina kun mahdollista hän saattoi ja nouti nämä itse ja kävellen. Olihan tähdättävä siihen että tenavat joskus kävelisivät matkan itsenäisesti. Vielä nämä olivat kuitenkin liian nuoria siihen, edes kahdestaan. Vaikka Sutton oli yksi Lontoon turvallisimpia kaupunkeja rikostilastojen mukaan, niin se oli silti iso kaupunki ja lisäksi koulutien varrella oli muutama autotien ylitys, mukaan lukien iso ja vilkas tie ja liikenneympyrä joka oli pakko ylittää.
Aamupäivä kului nopeasti kaupoilla kiertäessä juoksevia asioita hoitamassa, ja puolenpäivän aikaan hän nautti hyvän lounaan kauppahallissa minkä jälkeen jäi aikaa rentoutua puistossa jälkiruoka-jäätelön ja dekkarin parissa. Ilta- ja yövuorojen huonot puolet olivat epäsosiaaliset tunnit, mutta toisaalta oli virkistävää vaihtelua voida rentoutua tällä tavalla lasten koulupäivän aikana, saada muutama tunti ihan vain itselleen. Silti, sosiaalisena ja perheläheisenä persoonana hän oli kiitollinen mahdollisuudesta olla pääosin päivävuorossa, saatikka nyt yksinhuoltajana.
Hieman ennen puolta kahta hän napsautti kahvinkeittimen päälle, aikoen selvitä tämän viikon kofeiinin voimalla. Yöt kun jäisivät väkisinkin lyhyiksi, kun joka aamu piti hoitaa muksut kouluun päin eikä hän osannut torkkua päivisin ellei sattunut olemaan tolkuttoman uupunut.

[Cullodena Aiken]

//täältä tullaan x) //

Denalla oli pitkä viikonloppu vapaa, joten maanantai-aamuna hän antoi itselleen mahdollisuuden nukkua vähän pitempään, kuin yleensä. Hän oli mielihyvin suostunut Hunterin ja Freyan vahdiksi. Hän asteli asunnossaan ja pakkasi, loitsulla laajennettua, laukkuaan. Hän otti mukaansa juomapullon, avaimet sekä romaanin. Lisäksi hän oli edellispäivänä käynyt kaupungilta tehnyt löytöjä Hunterille ja Freyalle, jotka hän niin ikään pakkasi mukaan, samoin kuin konvehtirasian.
Kelloaan vilkaistuaan, hän lähti kotoaan liikkeelle. Olihan hänen kuitenkin käytettävä julkisia välineitä, hän kun ei tahtonut ilmiintyä. Dumon kanssa hän joskus ilmiintyi, sillä veli ei pitänyt julkisista, mutta tuonkin kanssa, Dena vältteli ilmiintymistä.

Julkisilla liikkuminen oli toisaalta rasittavaa, mutta Dena kulki mielellään julkisilla, tai kävellen. Iästään huolimatta hän ei osannut ajaa polkupyörällä, eikä oikeastaan ollut siitä pahoillaan, hän piti rauhallisemmasta menosta. Hän vaihtoi pari kertaa kulkuneuvoa, mutta n. viisi minuuttia, ennen kuin kello oli puoli kaksi, hän soitti kingien ovikelloa hymyillen. Sisään päästyään hän tervehti hymyillen Jacobia ja ojensi tuolle konvehtirasiaa. "Toin teille vähän tämmösii", hän sanoi hymyillen ja kysyi: "Mites on päivä mennyt?"

[Jacob King]

"Oikein mukavasti kaupungilla," Jacob vastasi, tervehdittyään ja kiitettyään konvehteista siirtyessään samalla sivuun. "Toivottavasti nukuit hyvin sillä tulet tarvitsemaan paljon energiaa ja valppautta. Hunter ei ole ihan yhtä vilkas kuin perjantaisin, mutta silti..." hän totesi seuratessaan ystäväänsä sisäeteiseen ja keittiöön suunnatessaan lisäsi, "Haluatko kahvia? Laitoin juuri tulemaan."

[Cullodena Aiken]

Dena naurahti kysymykselle ja vastasi: "Totta kai. Pitkä viikonloppuloma takana, joten annoin luvan nukkua 11 asti. Harvinaista, yleensä herään viimeistään yhdeksältä vapaapäivinä." Keittiöön tultua, Dena istuutui pöydän äärelle: "Juu, voisin ottaa, kiitti." "Teitkö paljonkin hankintoja?" Dena kysyi ja lisäsi hyvin vitsaillen: "Annas kun arvaan, hommasit kylppäriisi pelasturenkaan hukkumistilanteiden varalta. Sitten lapsille valjaat ja talutushihnoja, etteivät pääse liian kauas?"

[Jacob King]

Jacob naureskeli sydämellisesti Denan vitsailulle, ottaessaan yläkaapista kahvikuppeja ja aluslautasia. Hän saattoi joskus tavalla jos toisellakin olla ylisuojeleva mutta lapsenvahtitapauksessa riitti että löytyi henkilö johon hän luotti ja joka osasi lasten elvytystä.
”Ruoka-ostoksia, pankki-asioita ja apteekkijuttuja vain,” hän totesi hymyillen.

”No niin, käydään ensin läpi tenavien päivärutiinit. Kuten jo viime viikolla kerroin, työvuoroni päättyy yhdeltätoista joten joudut hoitamaan heidät unten maille. Olen kotona viimeistään puoli kahdeltatoista. Heillä ei ole mitään erityistarpeita, mutta kirjoita ihan vapaasti ylös, jos siltä tuntuu,” hän sanoi kattaessaan kupit keittiön pöytään sille laskemansa konvehtirasian viereen.
”Heidän koulupäivänsä päättyy viittä vaille kolme,” hän aloitti noutaessaan muita tarpeita. ”Heidän pitäisi olla kotona noin kymmenen yli kolme, koska Hunterin kaverin äiti tuo heidät autolla. Ensin he syövät välipalaa – jos tahdot, voit kattaa pöydän valmiiksi mutta he osaavat kyllä tehdä välipalansa itsekin." Miten siististi se sujuisi oli sitten toinen juttu, mutta toisaalta tähän asti useimmiten nämä pitäytyivät yksinkertaisissa ja helpoissa mässäiltävissä jos joutuivat itse tekemään.
"Heillä ei ole ilmennyt mitään allergioita, ja saavat periaatteessa ottaa mitä haluavat kunhan se on kohtuu terveellistä – meinaan että jäätelö tai suklaa ei ole välipala.”
Sokeri ja maito kulkeutui pöytään, kun hän järjesteli ajatuksiaan jottei unohtaisi mitään kauhean tärkeää.
”Välipalan jälkeen täytyy tehdä kotiläksyt, vaikka kuinka ei huvittaisi. TV-ohjelmat saa nauhalle ja muut jutut eivät karkaa mihinkään. Pidän suutinpiirteisenä sääntönä että kotitehtäviin on käytettävä vähintään puolisen tuntia – tosin Freya kun on vasta 5-vuotias, hänelle ei välttämättä ole annettu paljonkaan eli tuo ei aina koske häntä ja hän on yleensä rehellinen sen suhteen. Itse asiassa hän saattaa haluta sinun tarkistavan onko kaikki oikein. Hunter on sitten vähän toisella kannalla, riippuen millaisia tehtäviä annettiin. Joskus tarkistan myöhemmin tekikö hän kaiken oikeasti ja kunnolla, ja jos osa on tekemättä tai kaikki hetkessä huitaistu hän joutuu keskeyttämään mitä sitten onkaan tekemässä, tehden ne alakerrassa ja hetkessä huitaistut myös aloittamaan alusta. En kuitenkaan tarkista aina, pointti on että hän ei tiedä satunko tarkistamaan vai en mikä on pitkälti auttanut huolellisuudessa.”
Tietysti joka kerta tarkistaminen tuottaisi saman tuloksen käytännössä, mutta hänen pyrkimyksensä oli opettaa ahkeruutta, huolellisuutta ja vastuullisuutta yleisesti eikä ainoastaan varman lusmuilun paljastumisen riskin alla. Jotta mahdollisesti ajan kanssa sitä alkaisi mielellään panostaa kunnolla ihan vain siksi että se kannattaa oman kehityksen kannalta. Hän uskoi homman toimivan, sillä Hunter oli lopultakin aidon kiinnostunut oppimaan uutta yleisesti ottaen, oli vain luonnollisesti oppiaineita ja asioita jotka eivät innostaneet lainkaan.
Mies istahti pöydän ääreen, kahvin vielä poristessa keittiötasolla.
”Kotiläksyjen jälkeen on vapaata leikkimisaikaa, mutta videopelejä saa pelata korkeintaan tunnin,” hän jatkoi. ”Jos haluat vähentää nukkumaanmenoajan ongelmia, passita heidät jossain vaiheessa sisäpihalle ulkoleikkeihin joksikin aikaa,” mies lisäsi vinkin josta oli ainakin hänelle itselleen ollut paljon iloa vuosien aikana.
”Onko tähän mennessä epäselvää, kysyttävää tai muuta?” hän tiedusteli, sillä oli vasta päässyt alkuun.

[Cullodena Aiken]

Dena hymyili sydämellisesti Jacobille, kun tuo mainitsi mitä asioita oli hoitanut. Dena viihtyi Jacobin seurassa, tuon kanssa oli helppo jutella ja hän tiesi voivansa luottaa vaikeammissa asioissa mieheen, onneksi niitä oli kuitenkin harvakseltaan ja Jacobin kanssa saattoi keskittyä ystävyyteen ja rupatella joskus ihan vain tyhjänpäiväisiä asioita tai muuten vain kuulumisia.

Nuori nainen keskittyi sitten kuuntelemaan lasten päiväjärjestyksestä, hän ei kirjoittanut mitään ylös. Dena nyökkäsi välillä ymmärtämisen merkiksi. "Taidan minäkin sitten vilkaista Hunterin läksyjä, tämä nimittäin saattaa olla sellainen päivä, että testataan rajoja sen suhteen", nuori nainen sanoi pohtivalla äänellä, kuunnellen taas Jacobia, nyökäten välillä.
"Joo, kaikki epäselvää, eiku selvää", Dena sanoi epähuomiossa ja sanoi vakuuttavasti: "Kaikki on siis selvää. Onks teillä lahjapaperia yhtään? Ostin pikku lahjat, mutta mulla ei ollutkaan lahjapaperia, vaikka luulin että on, enkä sit lähtenyt erikseen ostamaan." Denalta tuli kysymyskin ihan samaan syssyyn vakuuttelujen jälkeen, eikä hymy ollut hetkeäkään poissa hänen kasvoiltaan, kun hän laajennetusta laukustaan otti n. 15 cm pitkän Lucky Bear-halinallen ja pyyhekumin, jotka olivat Freyalle ja matchboxin, joka oli Hunterille, laittaen ne pöydälle.

[Jacob King]

"On meillä vielä vähän jäljellä Hunterin viime syntymäpäivien jäljiltä, tuolla," Jacob osoitti peukalollaan toista keittiön oviseinustalla olevaa korkeaa kaappia.
"Oh, wow," hän hämmästeli lahjoja joita - varsinkaan noin upeita - kummia etäisemmältä perheystäviltä ei varsinaisesti koskaan odotettu, eikä etenkään kun ei ollut syntymäpäivä lähelläkään. Mutta toki muuten vain ilahduttaminen oli aina yhtä arvostettua ja se kuului hänen äänestään.
"Nämä ovat jo liikaa," hän totesi ja todella tarkoitti sitä, mutta ei sillä ettäkö kieltäisi niiden antamista jos ja kun Dena kerta halusi. "He tulevat rakastamaan näitä," mies totesi varmana, ja nipisti söötin silmäänsä vinkkaavan Halinallen nenää.
"Tämä on Freyan suosikki Halinalleista," hän totesi, ja tarkasteli sitten erityisesti Matchbox-moottoripyörää. Sitä poika tuskin osasi vielä arvostaa niin paljon kuin voisi, mutta ainakin tämä rakasti Matchbox-autoja niin paljon että ei kohdellut niitä ihan miten sattui. Toki ne leikeissä kolhiintuivat ja joskus joku hukkuikin, mutta parhaansa tämä yritti huolehtia niistä.
"Mistä sinä tämän löysit?" hän uteli, unohtaen hetkeksi päivärutiineista jatkamisen koska oli itsekin lapsuudessaan ollut innokas Matchbox-autojen keräilijä ja niillä leikkijä. "Meinaan tiesitkö, että tämä on nyt kaksikymmentäkuusi vuotta vanha malli eikä siis mitenkään helposti saatavilla, ja tästä voi joutua maksamaan melkoisia summia. Oletan, että joku onnetton ei tiennyt mitä omisti," hän jatkoi hypistellen kullanruskeaa sivukorillisen Harley Davidson-moottotipyörän pienoismallia. Hänellä oli omasta lapsuudestaan tallella muutama Matchbox-auto ja vastaava, tämä mukaanlukien, mutta hän ei sallinut poikansa leikkiä niillä. Etenkään niillä jotka olivat kuuluneet hänen kauan kadonneelle pikkuveljelleen, Benille. Kaikki kymmenkunta istuivat nätisti ja turvassa olohuoneen kirjahyllyssä lasivitriinin takana ja olivat ehdottomasti kiellettyjä leikkejä ajatellen. Sen sijaan hän osti kyllä viikarille omia Matchboxeja kohtuullisesti, niin uusia kuin vanhojakin, myös harvinaisempia jos sattui kohdalle.

[Cullodena Aiken]

Dena nousi heti ja lupaa kysymättä meni osoitetulle kaapille ja otti lahjapaperia, hän piti itseään jo sen verran hyvänä ystävänä, että tohti käydä kaapilla kysymättä. Hän palasi pöydän äärelle ja katsoi hymyillen Jacobia, joka kertoi Denan valitseman nallen, olevan Freyan suosikki. "Jopas sattui", hän hihkaisi tyttömäisesti ja katsoi ystäväänsä silmiin.
Jacobin kysyessä matchboxista Dena otti paremman asennon ja nojasi käsiinsä. "Itse asiassa, kiertelin kirpparilla ja siitä pyydettiin jotain 40£, no näin heti, että se tiesi auton arvosta, mutta silti mussa heräs semmonen ilkikuri ja testasin, että myykö se sitä halvemmalla ja tarjosin 10£. Se jo suostu siihen, tosin vasta sen jälkeen kun, olin vääntänyt tekoitkua, että mitä mä nyt ostaisin pojalle lahjaksi, kun kauppasta jäi vain 10£", Dena selitti ja sitten hän piti tauon ja ennen kuin kertoi jatkosta: "Sitten paikalle tulikin joku keräilijä ja tarjos 60£, myyjä katto vuoroin meitä ja irvisteli mulle, että muuttikin mielensä, että myy keräilijälle. Uikutin sitten vähän lisää, että se lupas sen jo mulle, että mitä mä nyt keksin pojalle lahjaksi. Myyjä ehdotti jotain halppis pikkuautoja. Ja se keräilijä sitten osti sen 60£ ja ajattelin, että mulla kävi vain huono tuuri ja, että löydän Hunterille muuta, sitten pihalla se keräilijä tuli ja antoi sen sitten minulle, 10£ hintaan. Täytyy sanoa näin loppujen lopuksi, että jäi todella hämmentävä olo. Minä sitten sille kuitenkin kerroin, että en minä oikeasti niin köyhä ollut ja että ystäväni poika rakastaa matchboxeja." "Sillä miehelle oli tosissaan huumorintajua ja se taisi todella tajuta minua, kun se vain taputti olkapäätäni ja myönsi myyjän luvanneen sen jo minulle. Hän vielä lähetti sellaisia terveisiä, että toivottavasti vanhemmat opettavat pojan kunnon matchbox-keräilijäksi", Dena kertoi loputkin.

[Jacob King]

Jacob ei edes ajatellut mitään lupia kaapille menemiseen, olihan Dena kaiken päälle nimenomaan tullut lapsenvahdiksi. Siis luonnollisestikin tämä kävisi yleistilojen kaapeilla ja ylipäätään pyörisi talossa melkein kuin kotonaan, ja ennen kaikkea hänhän oli jättämässä omat pienet lapsensa ystävänsä käsiin ja vieläpä koko illaksi – paljonkaan sen suurempaa luottamusta ei ollut olemassa. Hunterin ihmissuteudesta hän ei kuitenkaan ollut kertonut, koska oli lopultakin tuntenut Denan vasta pari vuotta eikä siitäkään niin aktiivisesti kuin joitakin muita ystäviään. Lisäksi, kyseinen asia paljastettiin perheen lähipiirille vain tarvitsee-tietää-tilanteessa. Ja tämä ei ollut sellainen tilanne.

Jacob naurahti tälle yhdelle mielenkiintoisimmista kirpputori-tingintätarinoista mitä muisti kuulleensa. ”Mutta hienoa, että keräilijöistäkin löytyy hyväsydämisiä ja vieläpä huumorintajuisiakin tyyppejä,” hän totesi ja laski moottoripyörän takaisin pöydälle. Hän itse varjeli omiaan lähinnä, koska niillä oli mittaamaton tunnearvo hänen lapsuutensa menetysten myötä. Rahallisella arvolla ei hänelle ollut juurikaan väliä, vaikka ei hän sitäkään toki mitättömänä seikkana pitänyt.
”Mutta, takaisin aiheeseen, sillä kaikki ei tosiaankaan ole vielä selvitetty,” hän sanoi, viitaten Denan sanoihin ennen lahjojen esiin nostoa. Sitä ennen oli päästy hyvällä säkällä puoliväliin päivärutiineissa ja niihin liittyvissä asioissa, ja sen lisäksi pitäisi vielä selvittää muutakin. Hän nousi ylös kun kahvinkeitin lakkasi porisemasta.
”Illallista syömme yleensä puoli seitsemän maissa. Halutessasi saat kokata, mutta voitte hyvin lähteä myös ulos syömään. Tai jos haluat muuten vain viedä heitä ulos, voit sen tehdä kunhan pysytte täällä Suttonissa,” hän kertoi kaataessaan kahvia kuppeihin.
”Yksin tai keskenään heillä ei ole lupaa lähteä kotipihalta mihinkään, eikä kutsua kavereita kylään tänään. Jos syötte tai muutoin käytte ulkona, lähtekää niin että selviätte takaisin seitsemäksi. Heidän pitäisi alkaa rauhoittua noin tuntia ennen nukkumaanmenoaikaansa, eli ei enää teeveetä, videopelejä, ulkoleikkejä tai mitään riehumista. Sopivia ilta-aktiviteetteja olisi esimerkiksi lukeminen, korttipelit, askartelu, tai mikä tahansa rauhallinen leikki. Ainakin jotain iltapalaa pitäisi ottaa ja tietysti iltapesut hoitaa ennen petiin painumista. Freyan nukkumaanmenoaika on puoli kahdeksaalta joten hänen ei välttämättä tarvitse ottaa iltapalaa. Hunterin kyllä, hänen on puoli yhdeksältä. Valot pois viimeistään vartissa. Yritäthän kuluttaa heidän energiaansa ja kuitenkin rauhoittaa siinä tuntia aiemmin, sillä on tärkeää että he saavat sopivanpituiset yöunet.”

[Cullodena Aiken]

"Joo, sori. Oli pakko tähän väliin sanoo", Dena sanoi ja keskittyi taas kuuntelemaan vahdittaviensa isää. Samalla hän alkoi paketoida lasten lahjoja. Dena nyökkäsi välillä sen merkiksi, että kuunteli ystävänsä sanoja. "Tähän asti kaikki selvää", hän sanoi jossain sopivassa välissä. Kun Jacob oli saanut kerrottua rutiineista, Dena katsoi taas miestä silmiin. "Taidan kysyä lapsilta mielipidettä, ruokakysymykseen, saavat itse päättää uskaltavatko maistaa minun pöperöitäni", Dena sanoi, sillä hän ei ollut mikään gourmet-kokki, osasi hän perusruokia laittaa ja käyttää mausteitakin jetsulleen. "Kuka tietää, vaikka käytäisiin puistossa kuluttamassa energiaa ja pikaruokalassa kaloreita hankkimassa", Dena sanoi osittain vitsillä.

[Jacob King]

”Sopii minun puolestani,” Jacob nyökkäsi hymyillen. ”Ja voit hyvin varautua siihen että tilaisuuden saadessaan he valitsevat ulkona syömisen, oli kotikokki kuka tahansa. Siitä on jo hyvän aikaa kun viimeksi kävimme pikaruokalassa. Ja vaikka meillä on sisäpihalla hyvä setti keinuista liukumäen ja hiekkalaatikon kautta monipuoliseen kiipeilytelineeseen ja itse piha on valtava, leikkipuistossa muiden lasten kanssa kuluu luonnollisesti paljon enemmän energiaa kuin kahdestaan kotipihalla.”
Pikaruokala illallisella sopi silläkin että hän oli pakannut tenaville kouluun mukaan ihan kunnon kotona kokkaamansa lounaat, jotka nämä saivat lämmitettyä ruokalan mikroaaltouunissa. Siihen tietysti oli yleensä jonkin verran jonoa, mutta ruokavälituntikin oli sen noin tunnin pituinen eli täysin mahdollista rauhassa nauttia lämmitettäväkin ateria. Hänestä pieni jonotus oli parempi kuin että kasvava lapsi söisi viidesti viikossa lounaaksi vain pientä leipää tai vastaavaa. Ja kouluruoasta päivittäinen maksaminen tulisi pidemmän päälle turhan hintavaksi, etenkin kun lapsia oli kaksi. Sitä paitsi hän oli melkoisen hyvä kotikokki, sillä nuorena aikuisena oli mieluummin opetellut ruoanlaiton taidon kuin tyytynyt mauttomiin ja etenkin laatuunsa nähden usein turhan hintaviin kaupan einesannoksiin.
”Kun liikutte ulkona, tänään on parempi ettei kumpikaan ota polkupyörää mukaansa. Ja katso että he pysyvät jalkakäytävän turvallisella reunalla eli poissa autotien puolelta ja pyöräpolun tieltä, ja jos kulkevat edelläsi niin korkeintaan muutaman metrin – että pystyt helposti näkemään ja tarvittaessa saavuttamaan heidät ja he kuulemaan sinut. Jos joudutte isompaan väentungokseen, pidä heitä kädestä sen läpi. Hunter ei yleensä halua silloinkaan, mutta pidä silti,” hän jatkoi ohjeistusta, kokien parhaaksi tähdentää tämänkin asian, koska olihan noissa eroja perheiden välillä. Hän itse halusi antaa lapsilleen kohtuullisesti vapautta ja itsenäisyyttä, mutta turvallisuuden rajoissa. Väentungoksessa ei toki ollut kaikkia samoja riskejä kuin jalkakäytävällä ja autojen läheisyydessä yleisesti, mutta eksymisen tai siepatuksi tulemisen vaara oli. Viimeksi mainittu tapahtuma oli epätodennäköistä, mutta täysin mahdollista eikä läheskään niin harvinaista kuin useimmat kansalaiset halusivat uskoa. Toki hän myönsi että omia pelkojaan lietsoi aikoinaan 5-vuotiaan pikkuveljensä sieppaus, mutta se oli lopulta vain pieni osa tätä sääntöä. Pohjalla oli sentään realistinen kuva maailmasta vuosikausien etsivä- ja poliisiuran varrelta.
Hetken hän pohti jo sanomiaan. Tuntui siltä ettei mitään päivärutiineihin liittyvästä ollut unohtunut.

Joten hän siirtyi seuraavaan tärkeään asiaan joka kaikella todennäköisyydellä ehtisi tulla ainakin jossain määrin kuvaan, olihan kyseessä yli kahdeksan tuntia aivan uuden lapsenvahdin hoivissa ja Hunterin kaltainen 8-vuotias, ja vaikka Freya oli erityisen kiltti lapsi ei tämäkään täydellinen enkeli ollut...
”Jos missään vaiheessa iltaa tulee tarvetta kuritukseen, tee kuten sopivaksi katsot - mutta näillä rajoituksilla; ei ruumiillista kuritusta, ei nimittelyä eikä taikuuden käyttöä,” hän jatkoi, katse Denan silmissä. ”Tottakai kohtuullisia voimakeinoja voi käyttää, jos he eivät sanaa tottele esimerkiksi tilanteessa jossa on jonkun tai jonkin vakavan vahingoittumisen vaara – mutta älä satuta heitä. Tai käytä taikuutta suoranaiseen kurinpitoon. Minä uskon kyllä ruumiilliseen kuritukseen, mutta katson sen käytön sopivaksi ainoastaan lapsen vanhemmilta - en hyväksy sitä vähäisessäkään määrin muilta. Ja tahdon opettaa heille että taikuuden negatiivinen käyttö kuuluu vain itsepuolustukseen ja toisten suojeluun. Nimittely taasen on vahingollista puolin ja toisin, enkä toki ajattele että sinä sellaista tekisitkään eli nyt siis ihan vain mainitakseni kaikki kielletyt metodit. Olen tehnyt heille selväksi että siinä missä odotan sinun kunnioittavan heitä, heidän on kunnioitettava sinua – ja että tänään sinä määräät minun poissa ollessani sekä raportoit illan sujumisen kun palaan kotiin.”

[Cullodena Aiken]

Dena hymyillen katsoi ystäväänsä, pakaten samalla paketteja, jossa ei kauaa kulunut aikaa. "No hyvä, luulen että siinä on vähemmän sotkua, jos mennään leikkipuistoon ja sieltä sitten syömään", Dena sanoi hymyillen. Hän kuunteli tarkkaavaisesti Jacobia ja nyökkäsi välillä, ilmaisten sillä tavalla ymmärtäneensä.
Hän kuunteli tarkkaan myös seuraavaa aihetta, itse hän oikeastaan oli ruumiillista kuritusta vastaan, varsinkin kun kyse oli jonkun muun lapsista. Silti Dena piti katseen ystävänsä silmissä ja vasta kun tuo oli hiljentynyt, hän sanoi: "Selvä on kuin pläkki." Dena hymyillen vakuutti: "Voit luottaa minuun. Meillä menee varmasti hyvin." Dena ei epäillyt hetkeäkään, että tarvitsisi kurituskeinoja käyttää. "Enkä mä muutenkaan oo mikään paras kurittaja, kun en oikein oo koskaan tykänny siitä", Dena myönsi. "Korkeintaan ehkä laitan nurkkaan, jos on ihan pakko, mutta onneksi mun pinna on suhteellisen venyvä", Dena sanoi hymyillen ja laittoi lahjapaperirullan takaisin sinne, mistä oli sen ottanut.

[Jacob King]

Denan puheista kuului selkeästi tämän nuori ikä ja suhteellisen vähäinen kokemus lasten suhteen, Jacob pohti. Eikä hän ollut suurempia odottanutkaan. Toki tällä oli jo vuosien kokemus pikkuveljensä huoltajana, mutta se oli lopultakin merkittävästi eri asia. Oman veljensä holhoaminen ylipäätään saattoi tuntua erilaiselta, ja lisäksi noin kymmenvuotiaasta eteenpäin ja etenkin henkisesti jälkeenjääneen, erityistarpeita omaavan oli väkisinkin eri tilanne kuin kasvattaa henkiseltä kehitykseltään normaali oma lapsi syntymästä asti. Eikä hän tiennyt paljonkaan Denan lapsuudesta ennen vanhempiensa menetystä, ja tällä oli vuosia takanaan vasta noin kaksikymmentäkuusi. Hänellä puolestaan parin kuukauden päästä kolmekymmentäseitsemän.

Jacob oli hetken vaiti, jäähtyvää kahviaan sekoitellen, kunnes jatkoi aiheesta.
Jossain muussa tilanteessa hän ei ehkä olisi asiaan syventynyt vanhemman ja kokeneemman näkökulmasta, asiasta kun ei oltu kysytty ja Denalla ei hänen tietääkseen edes ollut suunnitelmia lasten hankkimiseen ihan lähiaikoina, mutta kun tässä oli nyt kyse illasta hänen omien lastensa kaitsijana. Ja hän, lapsensa tuntien, ei ollut lainkaan niin vakuuttunut siitä että kahdeksasta tunnista selvittäisiin ilman vähäistäkään kurinpitotarvetta nyt kun paikalla olisi ihan uusi lapsenvahti. Dena saattoi olla turhan itsevarma siltä pohjalta että oli lapsille tuttu ja jakoi tässä lahjojakin. Se varmasti auttaisi, mutta ei todellakaan tarkoittaisi että muksut yhtäkkiä muuttuisivat täydellisiksi pikku kerubeiksi. Kyllä hän luotti että Dena tekisi parhaansa ja noudattaisi hänen ohjeitaan - ei hän muutoin tätä olisi vahdiksi pyytänytkään, mutta vaikutti nyt kuitenkin tähdelliseltä puhua tästä tarkemmin jotta onnettomuuksien ja vahinkojen riskit minimoituisivat.
Hän ajatteli kotikurin olevan toki paljon muutakin kuin rangaistuksia, siis pohjimmiltaan rajojen ja sääntöjen lapselle asettamista ja asioiden yhdessä keskustelua, mutta juuri nyt oli kyseessä nimenomaisesti niiden rikkomisen tai yleisen toilailun seuraamukset sillä muusta puolesta oli jo päivärutiinien yhteydessä hieman puhuttu.

”No...Saatat kehittyä siinäkin, jos kyse on tosiaan vain siitä ettet tykkää ja jos olet halukas vaihtamaan näkökulmaasi,” hän sanoi nostaen katseensa taas Denaan. ”Ei siitä kuulukaan tykätä ja sitä on tehtävä vaikka ei haluaisikaan. Oikeastaan ne jotka kurittavat lapsia siksi että pitävät siitä, yleensä sortuvat liioitteluun. Kuria pidetään, koska se on välttämätön tarve ja merkki välittämisestä.”
Hetken mietittyään, hän jatkoi, ”Voisi kai verrata hieman poliisin ammattiin. Pidämme järjestyksen ylläpidosta ja ihmisten suojelusta, koska se parantaa maailmaa ja pelastaa henkiä. Mutta tuskin kukaan meistä pitää aivan kaikesta siitä mitä se sisältää. Et uskoisi jos kertoisin mitä kaikkea erinäisissä tilanteissa voi joutua kestämään niin henkisesti kuin fyysisestikin.”
Vaikka periaatteessa sitä voi hakeutua työtehtäviin jotka keskittyvät aseman sisälle ja paperihommiin ja kenttähommissa oli paljon miellyttäviäkin tehtäviä, Jacob pohti, tähän ammattiin ei kannattanut hakeutua rahallinen palkka mielessään. Ensinnäkin sen taso ei ollut hehkeä muutenkaan, eikä ehkä koskaan tulisi vastaamaan työn vaaroja, henkistä verottavuutta ja vaadittuja taitotasoja.
”Mutta kuri on välttämätön tarve etenkin lapsen maailmassa jossa nämä ajattelevat lähinnä itseään ja omia halujaan mutta pitäisi kasvaa kunnolliseksi ja muut huomioinottavaksi aikuiseksi. Ehkä siinä hetkessä he eivät välttämättä sitä näe tai osaa arvosta, mutta aikuisena sitä saattaa katsoa taaksepäin ja tuntea että kuri oli välittämistä. Pitkä pinna on tosi hyvä juttu ja itsellänikin on kärsivällisyyttä vaikka millä mitalla, mutta se ei saisi olla synonyymi kurinpidon puutteelle. Lapsia ei kannata kurittaa vain silloin kun heille suuttuu, vaan milloin tahansa tilanne sitä vaatii. Siinä missä koen että vanhempien on hyvä olla lapsilleen myös ystävä, ensisijaisesti on oltava auktoriteettihahmo ja opas. Sama pätee lapsenvahteihin.”
Mies oli hetken vaiti, hörpäten kahviaan.
”Freya on todella helppo lapsi, enkä usko että Hunterkaan heittäytyy tänään kovin hankalaksi. Mutta yleisesti ottaen pidä mielessä että se poika ehtii saada paljon aikaan jopa kymmenessä minuutissa niin hyvässä kuin pahassakin. Hän on hyvin vilkas ja rikkaan mielikuvituksen omaava. Eli kunhan yrität pitää rajat, ja pidät heidät turvassa, eiköhän ilta suju ihan hyvin.”

Jos hänen lapsensa olisivat olleet muutaman vuoden nuorempia, hän ei olisi alunperinkään pyytänyt Denaa vaan järjestänyt jonkun kokeneemman vahdin. Tenavat olivat kuitenkin jo sen verran isoja että jopa teini voisi pärjätä heidän kanssaan yhden illan, mutta hän ei koskaan edes harkinnut teinin palkkaamista koska hieman aikuisuutta hän vaati lapsenvahdiltaan. Lisäksi hänen mielestään, vaikka olisivat miten kypsiä ikäisekseen, lasten ja teinien pitäisi olla rauhassa lapsia ja teinejä - ei ottaa vastuuta toisten ihmisten pienistä lapsista etenkään pitkää aikaa kerralla. Hän ei ymmärtänyt ihmisiä jotka antoivat 10-12-vuotiaiden lastensa toimia toisten ihmisten alle kouluikäisten lapsenvahtina. Tai välttämättä edes sisarustensa. Toki hänestä oli hyvä opettaa lapsille ja nuorille vastuuta myös toisista ihmisistä huolehtimisessa, mutta hän ei tekisi sitä jättämällä pikkulasta yksin liian nuoren henkilön vastuulle.

[Cullodena Aiken]

Denalla ei ollut kokemusta muiden lasten hoidosta, mutta Dumon huoltajana hänellä oli jonkinlaista kokemusta. "Mitkä ovat sellaisia tilanteita, että pitäisi käyttää jotain?" Dena kysyi ja katsoi miestä silmiin. "Olen tosi otettu, että luotat minuun tässä asiassa ja pyrin olemaan sen arvoinen", Dena sanoi, tarkoittaen sanojaan. Hän tarttui miehen käteen ja katsoi tuota silmiin kysyen: "Mitähän kurituskeinoja minun kannataa käyttää sitten jos on tarvis? Käykö nurkassa seisominen?"
Dena todella tahtoi olla mahdollisimman kehittyvä lastenhoitaja tai ainakin tahtoi selviytyä tästä kerrasta kunnialla ja pitää lapset turvassa, eikä möhliä pahasti. "Mä kun en tahtoisi möhliä mitenkään tätä", hän sanoi Jacobille ja hymyili hieman tuolle. "Ironista, että mä oon ollut erityislapsen holhooja täyspäiväisesti pitkän aikaa ja kun kyse on ihan terveistä lapsista, niin sit on vähän tämmönen epävarmempi, vaikka pitäs periaatteessa olla helpompi", Dena sanoi hieman huvittuneena, kunnes lisäsi: "Vaikka eihän ketään lapsia pitäisi toisiinsa verrata, mutta kun ajattelee, teidän lasten ja Dumon henkistä kehitystä, se on niin erilainen. Mutta mä uskon, että tajuan kyllä viimeistään sitten kun oon Hunterin ja Freyan armoilla." Dena koitti huumorilla ottaa tämänkin asian.

[Jacob King]

”Uskon että kokemuksestasi Dumon kanssa on hyötyä Varmasti huomattavan erilainen, hänen taustansa ovat erityisen syvästi traumaattiset sen lisäksi että ne vaikuttivat kirjaimelliseen kehitykseen hidastavasti...Luonnollisesti sellaisten lasten kasvatus on erilaista monella tavalla. Mutta lapsi on silti lapsi. Todennäköisesti löydät itsesi tutuistakin tilanteista,” Jacob kommentoi, hetken vielä asiaa pohdittuaan. Tietysti, Dumo oli ollut Tylypahkassa yhdeksän kuukautta vuodesta suurimman osan Denan huoltajuusajasta joten Dena ei omannut läheskään niin paljon päivittäistä kokemusta kuin tavallisesti olisi, mutta silti. Eihän Tylypahkassa oleminen täydellistä vapautta ja yhteyskatkoa tarkoittanut, ainakin hänen maailmankuvassaan Tylypahkassa opiskelevat lapset olivat silti perustavanlaatuisesti vanhempiensa vastuulla vaikka niiden fyysinen ja henkinen kasvu ja kehitys olikin pääasiallisesti koulun henkilökunnan vastuulla noina kuukausina.

”Mmh...” mies hymähti vielä harkitsen, ”Tunnistat varmasti tilanteet ihan hyvin,” hän totesi. Hän ei kokenut tarpeelliseksi listata erikseen tilanteita. Koskaan ei tiennyt mitä tilanteita päivä toisi ja Dena saattaisi hyvinkin joutua joka tapauksessa johonkin jota ei tullut mainittua ja joutuisi käyttämään omaa harkintaansa. Ja olihan Denallakin ollut kasvattajat jopa kolme eri henkilöä ja tämä oli kasvanut ihan kunnon kansalaiseksi eli hän koki voivansa luottaa että tällä oli perusjärki- ja harkintakyky mukana.
”Voithan sitä kokeilla, mutta suoraan sanoen en usko että siitä on mitään hyötyä. Se kun on periaatteessa jäähy ja se ei ole koskaan tehonnut Hunteriin. Hän joko lähtee siitä jatkuvasti tai keksii keinon viihdyttää itseään niin ettei se haittaa häntä tippaakaan. Sitä kokeiltiin kauan, ja tämä oli jopa silloin kun sitä yritin minä,” hän kertoi, ajatuksena lähinnä se että jos edes hän ei saanut jäähyä toimimaan niin oli hyvin epätodennäköistä että kukaan lapsenvahtikaan saisi joita tenavat kunnioittivat yleensä vähemmän kuin vanhempiaan.
”Tosin, hän oli silloin paljon nuorempi koska lopulta emme vain enää viitsineet tuhlata aikaa ja energiaa siihen. Kuka ties nykyään on toisin,” hän lisäsi. He eivät olleet vaivautuneet kokeilemaan jäähyä enää myöhemmin kun muitakin, toimivia, keinoja oli löydetty.
”Freya on sitten ihan toinen juttu, hänelle tuokin toimisi. Mutta toisaalta en usko että hän heittäytyy missään määrin hankalaksi, hän kun on useimmiten oikein kiltti ja tänään varmaan nauttii seurastasi.”
Hänen ja Carrien eri osoitteisiin muuton jälkeen Freya oli luonnollisesti hieman hämmentynyt ja surullinen ettei elämässään yhtäkkiä ollutkaan päivittäin äitiä, vaikka tenavien kummitäti kuin kummisetäkin olivat aktiivisesti heidän elämässään. Eikä Denakaan toki missään määrin äitihahmo olisi Freyan silmissä, nykyään tyttö vain tykkäsi erityisen paljon mukavien naisihmisten seurasta.
”No...” Jacob mietti hetken mitä ehdotuksia antaisi jotta Dena ehkä tuntisi olonsa hieman itsevarmemmaksi, ”Nuhdella heitä saa tarvittaessa tänään, kun olet virallisesti lapsenvahdin asemassa eli auktoriteettihahmo tämän illan. Etuoikeuksien takavarikointi tai kieltäminen yleensä auttaa johonkin pisteeseen asti...eli lelujen, videopeliajan, tv-ajan tai vastaavaa. Tai jälkiruoan peruminen, etenkin jos toinen kuitenkin voi saada. Huoneeseenkin voi lähettää, mutta tietysti se toimii lähinnä jos tämä haluaa olla muiden seurassa...koska huone on täynnä leluja. Meillä ei edes ole mitään sopivaa ylimääräistä huonetta.”
Olihan heillä ylimääräinen huone, mutta se oli kellarissa ja tarkoitettu ensisijaisesti täysikuuöitä varten pojan muodonmuutoksen ajaksi ja nimenomaan rakennettu sitä varten silloin noin vuosi sitten. Tarvittaessa sitä käytettiin myös vierashuoneeksi ja tokihan vekarat siellä välillä aikaa viettivät, ja siitä oli siksi sisustettu ihan viihtyisä. Jopa nätit seinätapetit joita ei muualla talossa ollut vaan seinät oli vain maalattu valkoisiksi ja hygieniatiloissa osittain laatoitettu. Mutta tuo huone oli siis tarkoitettu huoneeksi jossa ei vietetty pitkiä aikoja eikä todellakaan liitetty sitä mihinkään rangaistuksiin. Etenkin kun se tosiaan oli kellarissa mikä oli sijaintina synkähkö eikä kellarin ikkunat edes osuneet huoneen sisäpuolelle.
Jacob hymyili hieman itsekseen, jatkaessaan.
”Olen melko varma että Hunter pyrkii hyödyntämään epävarmuuttasi jos sitä ilmaiset ja asioita joita en ehkä tässä muista mainita. Mutta kyllä sinä pärjäät,” mies totesi kannustavaan sävyyn ja puristi ystävänsä kättä, katsoen tätä luottavaisesti.

Hän hörppäisi vielä muutaman kahvikulauksen ja nousi sitten ylös, astellen vuorostaan keittiön korkeille kaapeille oven vierellä. Kiire ei vielä ollut, mutta käytännön asioita kannattaisi silti alkaa jo selvittämään.
”Sisätilojen ovien avaimet ovat täällä,” hän näytti kaapin sisällä koukussa roikkuvaa avainnippua. Jokaisesta roikkui pieni lappu joka kertoi mihin oveen se kuului. Laput olivat jokainen eri väriä jotta ne olisi helpompi tunnistaa sitten kun oppi muistamaan mikä oli mikäkin.
”Mikään ovi ei ole lukossa ja vekaroilla ei ole lupa lukita ovia, paitsi toki kylpyhuoneen ovi sitä käyttäessään. Nämä ovat siis vain sinulle siltä varalta että jompikumpi vahingossa lukkiutuu johonkin huoneeseen. Se on hyvin epätodennäköistä mutta mistä sitä koskaan tietää...” hän sanoi, Denaan välillä katsahtaen, ja lopulta kolautti oven kiinni.
Siivouskomeron lisäksi lähes kaikissa huoneiden ovissa oli lukko, ainoat joissa ei ollut olivat lasten omat makuuhuoneet. Ei hänen ja Carrienkään makuuhuoneessa alunperin lukkoa ollut mutta he olivat asentaneet siihen sellaisen muuton yhteydessä. Niin käytävän kuin toimistonkin puoleiseen. Mutta tietenkään niitä ei pidetty lukossa muuta kuin ehdottomasti tarvittaessa.
”Meillä on myös sääntö että heidän on vastattava kutsuttaessa,” hän kertoili kiikuttaessaan kahvikuppiaan tiskikoneeseen. ”Yleensä kutsun pariin otteeseen kerralla jos ensimmäisellä kutsu ei kantautunutkaan korviin, mutta jos siltikään ei kuulu vastausta niin käyn tarkistamassa onko kaikki kunnossa. Samoin, jos on liian hiljaista kovin pitkään tai kysyttäessä 'mitä teet' kuuluu välittömästi vastaus 'en mitään'. Useammin kuin ei, kyse on joko vähän nolommasta ongelmatilanteesta tai jostain luvattomasta. Tuskin on olemassakaan lasta joka oikeasti istuisi jossain tekemättä yhtään mitään.”